Kutittaa!

Aaargh!! Menee hermo! Kutittaa niin että järki on lähteä. Mulla siis toi ihottuma joka oli alkuun vain niskassa, on levinnyt yläselkään, käsiin ja rintaan. Lääkärinhän mun pitäisi mennä, mut en saa aikaseks. Tähän auttaisi hydrocortison 2,5% mut mulla ei ole rahaa hakea sitä. Kärsin! Ja siis eihän se poista ongelmaa, se vaan lievittää oireita.. joskin se olis kiva.

Mun koiravauvani täytti viikko sitten 12v. Pakko se on myöntää, mutta sillä alkaa olemaan vanhuuden oireita, se esim. kävelee ympäri kämppää ja läähättää, haukkuu ei-millekkään, haluaa useammin ulos kuin ennen...Se pelkää kun kännykkää, viikko sitten kun yritin ottaa siitä synttärikuvaa, se siis tosiaan alkoi ihan tärisemään kun menin puhelimen kanssa sen lähelle :( Mä pelkään että tämä on meiden viimeinen yhteinen joulu. :( Mutta YKSI asia on varmaa, karvanlähtökausi on ennallaan:

Joulu on kohta taas. Vuosi on menny mun mielestä tosi nopeasti. Sairaalassakaan en ole ollut vuoteen, vaikka läheltä piti tilanteita onkin ollut.

En oikein tiedä miten mulla menee. Mielialat vaihtelee, välillä mennään lujaa ja hetken päästä hakkaan päätäni seinään. Kaikenlaisia suunnitelmia on, mutta eihän ne tietenkään toteudu... ei niistä sen enempää.

Hyvää joulun odotusta kaikille <3

 

Siivouspäivä

Siivouspäivä. Ainakin yrittää olla. Aloitin imuroimaan, lopetin kesken. En jaksanutkaan. Sitten siirryin kylppärin kimppuun, kesken jäi sekin. Pyykit sentään sain koneeseen ja koneen jopa päälle.

Viikon päästä olis Turmion Kätilöiden keikka. E on menossa sinne poikaystävänsä kanssa ja sanoi että voisin heidän kanssa mennä. Kun vaan ois varaa ostaa lippu ja osallistua bensakuluihin. Ois kyl hienoo! Piristystä arkeen. Mut tuskinpa mulla on enää viikon päästä niin paljon rahaa että pääsisin mukaan. Blaah.

Aamulla oli tullu lappu missä kerrottiin että maanantaina on joku ilmastointikanavien (?) tarkistus. Että pitäisi järjestää eläimet niin etteivät ne a) karkaa, b) ole huoltomihen tiellä. Tietenkin just maanantai kun mulla ois menoa. toimintaterapia. Soitin polille ja peruin ton terapian, mä en halua ottaa sitä riskiä että mirrit karkaa avoimesta ovesta.
Mä niin vihaan näitä huoltojuttuja, ahdistaa se että mun kotiin tulee joku ihan vieras naama. Mrrrrr..

Mut joo... kai mä jatkan tätä siivousta, jos vaikka sais nyt ees imuroitua ja siivuttua keittiön.

Ei otsikkoa

On taas vierähtänyt luvattoman kauan siitä kun olen viimeksi kirjottanut. Edes muista mitä kaikkea on tapahtunut.

Tänään oli viimeinen dkt-tapaaminen terpan kanssa. Käytiin syömässä, terppa tarjosi. Koko ajan itku kurkussa. Mä en halua menettää sitä ihmistä! Terppa sanoikin kyllä että me nähdään vielä ja että saan soitella/laittaa viestiä joskus ja kertoilla kuulumisia. Mä vaan oon niin huono tollasissa asioissa. Jotenkin, jostain syystä mä aina odotan että se toinen ottaa yhteyttä. Koska mä pelkään että häiritsen ja ei mua kukaan kaipaa ja liibalaaba.

Oon muuten ollut melkein 2kk polttamatta! Sähkötupakkaa höyryttelen edelleen, mutta en olisi ikinä uskonut että pystyn lopettamaan tupakoinnin! Jee, hyvä minä.

Halloween oli ja meni, olin kaverilla bileissä. Mä sain kutsun vain pari päivää ennen bileitä, joten en ollut pukeutunut miksikään. Harmillista, koska kaikki muut olivat pukeutuneet... no, sain mä sit naamaani tekoverta :D Käytiin baarissakin ja mä tulin taksilla kotiin. En edes kunnolla muista sitä kotimatkaan, jotan mä taisin kuskin kanssa jutella koiranpennuista :D

Olin alkuviikosta kipeä, kuumetta oli ihan kiitettävän paljon. Nyt olen kuitenkin jo ihan kunnossa, mitä nyt vähän on voimaton olo.

Taitaa olla pientä sekamuotoisuutta ilmassa.. otin eilen 2 x 20mg Tenoxia enkä saanut nukuttua kuin aamusta pari tuntia. Koko ajan ahdistaa, kurkkua kuristaa ja tuntuu kuin joku istuis mun päällä. Yritän silti skarpata, en todellakaan halua sairaalaan ja sinne mä meinasin pari viikkoa sitten joutua. Sain kuitenkin uskoteltua hoitajalle että kyllä mä pärjään kotona...

Täytyy tästä lähteä koiruuden kanssa lenkkeilemään ja sitten painelen E:lle möllöttämään uusia rottalapsia <3 

Im alright im ok, it only hurts when i breathe

Ahdistaa. Paha olla, kaikin tavoin. Raha-asiat on ihan sekaisin, onneksi eläimillä on ruokaa, mulla itselläni ei ole niin väliä. Jostain pitäisi taikoa melkein satanen jotta saisin maksettua kotivakuutuslaskun. Mä niin vihaan tätä ainaista ongelmaa.

Tuntuu että olen ihan yksin. Ettei ole ketään, missään.

Ahdistaa niin että on vaikea hengittää. Ja sitten mietin, miksi edes pitäisi, hengittää? Miksi en vain voisi luovuttaa, antaa virran viedä ja kuolla pois.

Kuumassa suihkussa kuvittelen että kuuma veri virtaa pitkin mun kehoa. Suljen silmäni ja kuvittelen kuinka saastainen vereni valuu viemäriin, kuinka elämä virtaa ulos suonistani.

Mutta sitten avaan silmät. Todellisuus iskee päin näköä, ahdistun ja vajoan lattialle istumaan.

Kipu on tässä.
Nyt ja aina.

Syksy on saapunut

Huomasin että on jo yli kuukausi siitä kun viimeksi olen kirjottanut! Olen ollut niin lukossa ettei musta irtoa oikein mitään.

Risteily oli ja meni ja kyllä kannatti :) Oli ihan huippua! Kaiken kruunasi ihana Vicky Rosti joka veti upean keikan! Kaveri sai vielä oikein nimmarinkin.
Puhuttiin että lähettäisiin uudestaan laivalle alkuvuodesta. Sopii mulle.

Syksy on vihdoin saapunut. Pimenevät illat on jotain ihan parhautta. Nam. <3

Mieliala on aika huono. Vielä muutama viikko sitten olin virtaa täynnä kuin ladattuy akku, mutta nyt en jaksaisi mitään. Joulukortteja olen tehnyt, mutta muuten vaan makaan sohvalla ja tuijotan telkkua.

Eilen tapasin terpan.
Toka vika kerta. Ja sit se on ohi. Mä en pysty edes ajattelemaan sitä. :(

Viime viikolla alkoi toimintaterapia, tänään olin siellä toisen kerran. Tästä ei ole vielä mitään sanottavaa kun kaikki on niin alussa. Kestänee hetken ennen kuin totun tällaiseen terapiaan, mä  en oo koskaan ollut toimintaterapiassa.

Äh.. kirjotus ei vieläkään oikein suju.. :(

Ahdistaa niin että järki on lähteä..

Jotain mitä odottaa

Nyt on jännää :) Lähden viikon päästä maanantaina laivalle! JEE!! Tarjottiin ilmaista matkaa ja mä päätin kokeilla onneani, josko saisin koiran hoitoon pariksi päiväksi. Pienen kiemurtelun jälkeen iskä suostui :D Ja mä pääsen Tukholmaan! Ihan parasta :)
Oon kuin pikkulapsi, en meinaa millään malttaa odottaa :D Vielä viikko ja yksi päivä..


Viime päivät, oikeastaan jo pari viikkoa on ollut sellainen levoton, vauhdikas olo. Silti tuntuu siltä etten saa aikaiseksi mitään järkevää.

Hmph.. ja mulla oli kauheesti asiaa mitä piti kirjoittaa, mut nyt en saa ulos itsestäni mitään, joten lopetan tähän..

Juhlat on juhlittu

Juhlat on juhlittu ja arkeen on palattu. Omasta mielestäni pippalot sujuivat hyvin, melkein kaikki kutsutut saapuivat paikalle ja mä olen siitä kovin iloinen :)
Tarjolla oli kaikenlaisia herkkuja ja KAIKKI tehtiin äidin kanssa itse.

Illalla käytiin baarissa ja olin juuri niin humalassa kun toivoinkin :D Käskettiin juhlia kuten 30 vuotta täyttävän kuuluu ja näin tein ;D

Pinacolada, Nam :P

Sain ihania lahjoja, kuten kauan toivomani tabletin <3 Sain myös kausikortin Korkeasaareen, lahjakortin citymarkettiin, rahaa, värityskirjan + värikynät.
Olen jo shoppaillut kaikenlaista tarpeellista, pesuaineita, vaatteita, mutta kaikkein fiksuin sijoitus saapuu vasta parin viikon päästä. Eli tilasin sähkötupakan. Aion uuteen vuoteen mennessä lopettaa tupakkoinnin kokonaan, tarkoitus olisi siis päästä irti myös siitä sähkötupakasta.

Uudet popot

 

Tämä viikko on ollut hankala. Koko ajan ahdistaa ja yhtenä päivänä sorruin ja tartuin terään. :( En ole melkein vuoteen viilellyt ja nyt sitten lankesin. Huoh :(
Tällä viikolla piti olla aika hoitajalle, mutta kun olin menossa sinne, polilita soitettiin että hoitaja ei ole paikalla ja aika perutaan. Eihän sille mitään voi jos on kipeä, mutta mua silti ärsytti kun heräsin ihan turhaan niin aikaisin ja olin jo matkalla polille.

Torstaina kävin äidin kanssa stadissa. Äidillä oli joku lääkärikäynti siellä, niin mä lähin seuraksi mukaan. Käppäiltiin muutama tunti siellä, käytiin syömässä ja Sinellissä mistä lähti mukaan kaikenlaista askarteluhärpäkettä :P

Havis Amanda

Käynti psykiatrilla

Tänään oli psykiatrille aika. HM oli mukana siinä, mutta eipä se  paljon mun oloa helpottanut. Menin ihan lukkoon, en meinannut pystyä sanomaan sanaakaan. Tuli vähän spooky fiilis kun se lääkäri sanoi ekana "mä tunnen sut" ... APUA?! Mä en muista koskaan nähneeni kyseistä tohtoria, mutta hän sanoi olleensa mun lääkäri joskus osastolla. Miten voi muka näin täydellisesti unohtaa jonkun? Pelottavaa...

Käynti oli siis rankka, mutta onneksi lyhyt. Sovittiin sitten että haetaan jatkoa kuntsarille. Hyvä niin. Tarkoitus olisi myös kokeilla toimintaterapiaa ja sitä klubitaloa. Mua ei vois vähempää kiinnostaa, mutta voihan sitä kokeilla.

Lääkäri sanoi että mun tilanne on aika hankala ja vakava. Mä en kyllä paljoa jutellut, mutta kai ne oli puhuneet musta ennen tapaamista. 

Kävin lääkärin jälkeen labrassa ja kerrankin siellä ei ollut Yhtään jonoa, pääsin samantien pistettäväksi kun menin sinne.


Pitäisi muka yrittää siivota. Vähän mä sain pölyjä pyyhittyä. Perjantaina siivoan tarkemmin ja sit pitäis leipoa kakkusia ja torttusia. Mä en jaksa uskoa, että mä todella täytän 30v. Tää on mulle aika iso asia, koska varmasti kukaan ei uskonut että mä elän kolmekymppiseksi. Juhlien järjestämien on yllättävän rankkaa. Oon tainnut viimeksi juhlia synttäreitä kun täytin 18v.

Johan se on kai sitten aikakin.

Sorsia ja karjalanpiirakoita

Torstai oli pitkään odottamani päivä. Tapasin nimittäin terapeuttini piiiiitkän tauon jälkeen ♥ Oli ihan parasta. Juteltiin yli tunti, vaikka siihen oli varattuna aikaa 45min.
Halattiin pitkään. L oli ylpeä siitä etten ole vahingoittanut itseäni kertaakaan koko loman aikana! Siis uskomatonta tosiaan, en ole tarttunut terään kuukausiin vaikka mieli on tehnyt. Lääkkeetkin olen ottanut niin kuin pitääkin, ei yliannostuksia.
Seuraavan kerran tavataan vasta syyskuussa enkä mä tiedä miten selviän sinne asti.

Oltiin kahtena päivänä rannalla tällä viikolla. Sain ihan mielettömät rusketusrajat ja toi mun ihottuma on paljon parempi nyt! Sitä on todella vähän.

Enää viikko armonaikaa. Sitten mun kuuluisi olla aikuisten oikeesti - oikeesti aikuinen. Nyt on jo meneillään synttärivalmisteluita, ollaan leivottu äidin kanssa vegaanisia karjalanpiirakoita ja Valiolta tilattu iso kasa leivonta-aineksia. Muuten ihan kivaa, mutta näihin valmisteluihin menee ISO KASA RAHAA. Jota mulla ei ole. Joudun jättämään osan lääkkeistä apteekkiin (somac ja orloc) joten tiedossa on ankaraa närästystä ja sydämen tykytystä.

Ensi viikolla on siis psykiatrin aika. Terppa olisi halunnut tulla mukaan, mutta hänen työvuorot eivät sovi yksiin psyka-ajan kanssa :( Olisi ollut mulle helpompaa jos L olisi päässyt mukaan. Onneksi HM kuitenkin tulee, ettei mun tarvi yksin olla täysin vieraan ihmisen armoilla. Tarkoitus on tehdä kuntoutussunnitelmaa b-lausuntoa varten. HM antoi mulle mukaan tollasia lomakkeita joita mun pitäis täytellä. Se on vaan kovin hankalaa...

Lomakuulumisia

Oltiin sitten mökillä :) Keskiviikkona lähdettiin ja tänään tultiin takaisin. Oli ihan ok reissu, tosin kotiin on aina kiva tulla ♥ Ei ollut kuin yhtenä päivänä sellainen ilma että teki mieli käydä uimassa, käytiin äidin ja mummin kanssa meidän omassa uima-altaassa vilvottelemassa tiukan Mölkky-ottelun jälkeen ;)

Mulla ei viime viikolla ollut mihinkään mitään sovittua aikaa ja pakko sanoa että oli helpotus. Ja se että pääsin pois kotoa tekee myös hyvää.. vähän vaihtelua.

Maalla kerättiin mustikoita ja sieniä, tosin mulla sattu niin paljon jalkoihin se kyykkäily, että mä keräsin huomattavasti vähemmän kun muut... mutta keräsinpä kuitenkin.

Muuten ei ollut kamalan pahoja ahdistuksia, mutta yöt pelotti. Kuvittelin kaikkea että joku tulee siihen mökkiin ja tekee mulle jotain. Kaikki rapsahdukset herätti ja pelotti niin etten meinannut saada nukuttua. Olin yksin koiran kanssa siiinä mökissä eikä tullut mielenkään lähteä keskellä yötä pelastautumaan johonkin missä oli muitakin.
Sitä paitsi, oven vieressä olevat isot, sedälle kuuluneet kumpparit liikkuivat itsestään.
Voin kertoa, että kummitusten kanssa ei ole kiva jakaa huonetta.

Eilen käytiin laavulla paistamassa makkaraa ja istuskelemassa. Siinä oli rantakin, mutta mummi sanoi ettei siinä voi uida koska sen jälkeen tuntuu siltä kun iholla olisi tikkuja. Sitä sanotaankin "tikkujärveksi".

Nalle on ihan poikki. Se sai olla paljon irti, sai paljon herkkuja ja kehuja kun käyttäytyi niin hyvin, eli ei haukkua louskuttanut koko aikaa. Se haukkui vain silloin kun oli siihen aihetta. Laitoin sen aina kiinni kun kävin tekemässä jotain jossa en voinut koko ajan vahtia sitä ja sen aikaa kun se oli kiinni, niin se aika pitkälti nukkui.

Noh, nyt on sitten paluu arkeen. Huomenna heti polille. Ei vois vähempää kiinnostaa.

Menoja

Eilen käytiin lintsillä. En edes muista koska viimeksi oltaisiin siellä käyty. Ei me nytkään käyty laitteissa, koska hinnat on niin järkyttävät ettei viitsi muutaman minuutin hurman laittaa 8€! Siis ihan uskomatonta, kenellä tollaseen on varaa? Saati sitten rankkeeseen.. huh. Mutta käveltiin ja katseltiin, oli ihan kiva ilmakin, ei liian kuuma, ei liian kylmä. Syötiin vohvelit ja hattarat.

Meinasi iskeä paniikki aamulenkille lähtiessä, ulko-ovi ei nimittäin meinannut auveta. Se vipunen josta käännetään niin että ovi aukeaa, se vaan pyöri siinä lukkopesässä. Lopulta sain oven auki mutta paniikkikohtaus ei tosiaan ollut kaukana. Heti lenkin jälkeen soitin huoltoon ja tunnin sisällä sieltä tuli huoltomies korjaamaan lukon ja kiristelemään oven saranat. Toivottavasti se nyt toimii.

Tänään (toivottavasti Tänään) lähetään maalle. Kissat jää kotiin ja veli on luvannut niitä käydä täällä ruokkimassa. Vähän oli puhetta että lauantaina tultaisiin takaisin.
Eikä se ole vielä satavarmaa että lähetään tänään, mutta ainakin mä olen jo pakannut.. :P

Vainottaa

Käytiin tänään vaarilla syömässä. Veli ja sen tyttiskin oli mukana. Kirkkain silmin valehtelin, jotta hyvin menee! Tosi hyvin..
....Naapurit salakuuntelee mua ja vastaantulijoilla on pahat mielessä. Puhelinta kuunnellaan.

Ahdistaa.

Kaikki ahdistaa.

Äiti ei voinut edes vitosta mulle lainata jotta olisin saanut kahvia ja leipää. Tai edes leipää. Tai sitä kahvia. Huoh.

Leikkasin koirani kynnet, pelkäsin koko ajan että leikkaan liikaa, niin että veri roiskuu ja koira kuolee verenhukkaan. (ei se oikeesti kuole verenhukkaan jos leikkaa liikaa..)

Pesukone on taas päällä ja mulla on tuskanhiki iholla, kun pelottaa.

Mulla on kummallisia ajatuksia. En osaa oikein selittää niitä. Mutta ne liittyy just muihin ihmisiin, autoihin, fillareihin.. että ne kaikki yrittää vahingoittaa minua.

Yritän pitää itseni aiosoissa katselemalla youtubesta videoita.
Netflixistä ohjelmia.
Yritän lukea kirjaa.
Kuuntelen musiikkia.

Mikään ei auta.

Haluan viiltää. Mutta en kuitenkaan halua. En tahdo takaisin siihen oravanpyörään mitä hallitsee terät ja yliannostukset. Olen ollut pitkään viiltelemättä ja ottamatta yliannostuksia. Mä_en_halua_palata_siihen!

Mutta SILTI mä haluan.

Vähän on sekava olo.

Mökkeilyä

Oltiin äidin ja iskän kanssa yötä Porkkalassa. Nalle oli tietenkin mukana. Torstaina mentiin heti aamusta ja eilen illalla tultiin kotiin. Olisin viihtynyt pidempäänkin.. Torstaina oli vähän huonompi keli, satoi vettä melkein koko päivän, illaksi onneksi lakkasi. Iskä oli ostanut meille matoja jotta päästiin onkimaan :D Iskä ei erityisemmin onkimisesta välitä, mutta minä ja äiti ongittiin, tosin laihoin tuloksin. Jotenkin rentouttavan näköistä kun koho pomppii vedessä. Pieniä sinttejä saatiin, mutta heitettiin ne takaisin mereen kasvamaan.
Eilen oli parempi ilma, aurinko paistoi mutta tuuli oli kova, onkimisestä ei sen vuoksi tullut mitään. Mutta mä kävin uimassa! JEE! Talviturkki tuli vihdoin heitettyä mereen. Koirakin kävi kahlailemassa, mutta sehän ei tykkää uimisesta.

Nyt ei sitten ole tiedossa mitään erityistä. En tiedä lähteekö porukat vielä mökille, iskällä on enää ensi viikko lomaa. 

Ja mua ahdistaa. Lääkkeet loppuu ennen kun mä saan rahaa ostaa lisää. Olisi pakko  saada Somacit koska mua närästää niin että järki on lähteä ja Leponexitkin on lopussa, ne tosin ei paljoa maksa kun on se erityiskorvattavuus, mutta silti on ongelma saada niitä lisää. Huoh.. aina sama laulu :( Sähkölaskukin pitäisi jotenkin maksaa, varmaan siirrän sen maksamisen elokuun eläkkeeseen. Tai siis siirrän, pakkohan se on. 

Ensi viikolla ei ole onneksi mitään tapaamisia. Seuraava polikäynti on vasta 3.8 mutta painotettiin että jos yhtään tuntuu siltä että tarvisi jutella, pitää soittaa hoitajalle polille. En todellakaan soita. Mua ahdistaa puhua puhelimessa vieraan ihmisen kanssa. 

Väsyttää...

Ei ihan menny putkeen..

Eilen oli tarkoitus mennä Tekon kanssa tutustumaan Vantaan Klubitaloon. Kaikki meni vatuiks jo alkumetreillä, mä olin tunnin etuajassa, joka nyt ei ehkä kaantaisi maailmaa jos en olisi mennyt terassilla juomaan cokista sillä aikaa kun odottelin että aika kuluu. Mun maailma todellakin kaatuu moisesta, kun rahaa ei ole ollenkaan. Sinne meni sekin neljä euroa jonka olisi voinut käyttää fiksummin. Huoh.

No, tunti kului ja Tekon porukka tuli (kaksi hoitajaa) sovittuun paikkaan. Mentiin soittelemaan Klubitalon ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Ikkunasta näki että paikka oli pimeänä. VL sitten keksi soittaa sinne... kultiin oven taakse kuinka siellä puhelin soi, puhelu meni vastaajaan.
Odotettiin hetki, mutta päätettiin vetäytyä takavasemmalle koska oli ilmiselvää että siellä ei ollut paikalla ketään. VL jätti soittopyynnön vastaajaan, mutta vielä tänään aamupäivällä kukaan ei ollut soittanut.

.. Oli siis  omahoitajan (H-M) tapaaminen tänään aamulla polilla. Oli tuskaa herätä niin aikaisin,  enkä meinannut millään jaksaa lähteä. Mua ärsyttää kun niillä tuntuu olevan jokin pakkomielle saada mut johonkin toimintaan mukaan. Ehdottelevat ryhmiä ja "päiväkoteja" joihin mennä ja mua kun ei_kiinnosta_vähääkään. Olen kuitenkin todennut että on helpompi suostua siihen että menen tutustumaa niihin paikkoihin, kuin että suoriltaan kieltäytyisin, koska ne vaan jaksaa maanitella ja se maanittelu ei lopu jos en suostu johonkin.. Eihän mun ole sitten mikään pakko niihin paikkoihin mennä jos siltä tuntuu. Mutta jo se käyminen paikoissa ahdistaa :/

H-M kyseli että miten mä jaksan hoitaa itseäni ja pitää kodin kunnossa. Sanoin että erittäin vaihtelevasti, VL sanoi että kahden käynnin perusteella mun koti on siisti ja kodikas. No niin varmaan, kun mä siivoan aina ennen kuin joku tulee tänne. En kestäisi sitä häpeää että joku sanoisi täällä olevan sotkuista tai likaista. Eläimistä lähtee karvaa mutta sille ei voi  mitään, tämä on myös mun eläinten koti.


Huomenna lähetään mökkeilemään, tullaan perjantaina takaisin. Jos sitä vaikka pääsisi uimaan, ihan mereen.

Tämä kuukausi on taas siinä vaiheessa että rahat on loppu ja se luo ylimääräistä ahdistusta. Maksoin tänään kotivakuutuksen ja puhelinlaskut ja siinäpä se mun takuueläke sitten taas olikin. Ja pitäisi pari viikkoa jotenkin sinnitellä. Onneksi eläimillä on ruokaa, mä pärjään ilmankin jonkin aikaa.

Musta tuntuu että mä oon nyt enempi masentunut kuin pari viikkoa sitten. En jaksa tehdä oikein mitään, yhtään korttia tai korua en ole saanut aikaiseksi pitkään aikaan. Makaan vaan peiton alla ja katselen ohjelmia netistä.. meneehän se aika niinkin, mutta sitten tulee sellanen tylsän lamaantunut olo josta ei pidemmän päälle seuraa mitään hyvää.

Jospa sitä alkaisin pakkaamaan vaatteitta, tonne mökille kun menee ja jos aikoo yöpyä, on otettava peitot ja tyynyt lakanoineen mukaan, siellä kun ei niitä ole.

LevOTtomUutta IlmaSsa

Huomenna on taas Teko:n kotikäynti. Mua ahdistaa ihan mielettömästi päästää tänne vieraita ihmisiä. Ja sitten muka pitäisi puhua niiden kanssa jotain? Mä en jaksa tätä! Tietyin väliajoin joutuu aina aloittamaan alusta kun tulee uusia ihmisiä. Oon miljoona kertaa joutunut kertomaan elämän tarinani enkä mä jaksais enää. Se tuntuu niin turhalta kun tietää, että ihmiset voi milloin tahansa vaihtua ja uudet tulee tilalle.
Mulla on lääkärinkin vaihtunut vuoden sisään varmaan viisi kertaa. Ja aina kun uusin reseptin, sen on uusinut joku ihan vieras nimi.

Heinäkuussa pitäisi tavata lääkäriä, koska mun kuntoutusraha loppuu syyskuussa. Oli vähän puhetta, että jos sitä haettaisiin nyt suoraan kahdeksi vuodeksi.

Muutaman päivän on ollut todella levoton olo. Haluaisin tehdä jotain, mennä johonkin, olla jonkun kanssa, riehua ja sekoilla. Tuntuu, etten jaksa olla paikoillani, mutta samalla tunnen itseni niin väsyneeksi etten jaksa mitään.

Kävin perjantaina terassilla juomassa pari kaljaa, eka kerta tänä kesänä. Oli niin paljon ihmisiä ettei meinannut ollenkaan kuulla mitä kaveri vastapäätä pöytää jutteli.

En tiedä mitä tekisin tälle kummalliselle levottomuudelle. No kävin mä eilen illalla parin tunnin lenkillä ja tänään tunnin aamulenkillä. Mutta ei se auttanut. Olen yrittänyt  rauhoittaa itseäni katsomalla Netflix:stä Pakoa mutta on todella hankala keskittyä siihen. Olen myös printannut netstä aikuisille tarkoitettuja värityskuvia, mutta niihen keskittyminen on lähes täysin mahdotonta.

Mua vähän pelottaa tämä tilanne, koska kun aikaisemmin on ollut tälläisiä levottomia oloja, ne on aina päättyneet hyvin huonosti.. nyt ei ole edes puhelintukea mitä hyväksikäyttää. Olisi selviydyttävä yksin ja ilman tuhoavaa käytöstä....

TEKO:n kotikäynti

Tänään oli se pelottava päivä, jolloin kaksi vierasta ihmistä (TEKOsta) tuli mun kotiini tiirailemaan. Jännitti ja pelotti etukäteen ihan mielettömästi, vaikka ei tämä ollut todellakaan eka kerta kun hoitajia käy mun kotona. Jälkihuollossa se oli viikottaista, mutta siitä on jo kauan.

Toisen heistä olin tavannut kerran, HM:n vastaanotolla, mutta toista - joka ei muuten edes esitellyt itseään, en ollut koskaan tavannut. Olivat tässä vajaan puolituntia. Uusi aika tulee tekstarilla, ehdottivat mulle ensi viikon perjantaita klo 10.00 mut mä vasta heräilen sillon..
Sovittiin että he selvittelevät paikkoja joissa mun kannattaisi käydä, siis esim. Vantaan klubitalo. Siitä oli puhetta HM:kin kanssa että käydään tutustumassa siellä HM:n loman jälkeen. Sama kai se on käydä, enhän mä siinä mitään menetä, mutta en jaksa uskoa että mä kävisin missään muualla kuin polilla..

Kerroin heille ailahtelevasta mielialastani ja että lääkeyliannostus pyörii jatkuvasti mielessä ja että äänet yllyttää itsetuhoon. Sanoivat sitten että voin soittaa heille jos tilanne pahenee. Varmaan soitan joo, ihan täysin vieraille ihmisille! Kun tutuillekin soittaminen on hankalaa..

Oli tosta kotikäynnistä hyötyäkin, sain nimittäin pitkästä aikaa siivottua kunnolla. Imuroin ja pesin kylppärin, tiskasin ja pyyhin pölyt. Nyt kun jaksaisi joka päivä siivota vähän, niin ei pääsisi kämppä sellaiseen kaaokseen mitä se oli..

Bataattiranet uunissa, nälkä... Saa nähdä onnistuuko, ekaa kertaa kokeilen.

Pitää käydä ensi viikolla ostamassa leipomisjuttuja, aion kokeilla tehdä vegaanisen kuivakakun synttäreille, jos vaikka eräs vegaani tulisi paikalle ;)

Ei otsikkoa tänään

En tiedä miten päin olisin. Ahdistaa ja on levoton olo. Samanaikaisesti tuntuu etten jaksa mitään, mutta kuitenkin on sen verran energiaa etten pysty olemaan paikallani.
Energiasta huolimatta en saa mitään aikaiseksi. No kylppärin sain siivottua, siihenkin meni tunti koska tein kaikkea muuta yhtäaikaa. Nyt taas pelottava pesukone vauhdissa :(

Oltiin aikeissa äidin kanssa tänään mennä heittämään talviturkit järveen, mutta sääsetä oli kuulemma luvannut tälle päivälle vesisadetta ja ukkosta. Vielä ei sada eikä ukkosta.

Porukat lähtee perjantaina maalle ja ovat siellä varmaankin pari viikkoa. Mäkin haluaisin maalle, mutta en mä halua jättää kissoja niin pitkäksi aikaa yksin, vaikka täällä hoitaja kävisikin niin silti tuntuu pahalta jättää ne "turhaan" yksin.

Torstaina tulee porukkaa kotikäynnille. AHDISTAA!! En millään haluaisi enkä jaksaisi.
Täällä on niin sotkuistakin, pitäisi vähän siivota ennen kun tänne voi ketään päästää ja mua ei vois vähempää kiinnostaa.

Ääh.. ihan tyhmä olo. Vähän sekava.. just ku tekis mieli lähteä johonkin ja tehdä jotain, mutta sitten toisaalta ei ole virtaa edes siihen siivoamiseen.

Näh. Ei tuu tästä kirjottamisestakaan nyt yhtään mitään.

Life is a roller coaster

Huhhuh, kyllä osa taas mielialat heitellä. Olin eilen jo tappamassa itseäni, mutta sitten kaveri soitti mulle. Puhuttiin melkein tunti puhelimessa ja sitten päädyin lähtemään heille parvekekaljalle. Mulla jäi juhannuksesta juotavaa niin otin ne mukaan.
Istuttiin parvekkeella ja juteltiin, kuunneltiin musaa. Kaverin poikaystävä teki ruokaa ja syötiin siis itsetehtyjä hampurilaisia ja bataattiranskiksia, oli hyvää :)

Välillä tuntuu siltä että ei ole ketään ihmistä koko maailmassa. Onhan niitä ihmisiä, kun vaan näkisi näiden mustien lasien läpi jotain muutakin kuin oman surkeuden.
Mutta eilen taas käytin taitoja ja lähdin pois kotoa vaikka olisin voinut jäädä tänne kieriskelemään itsesäälissä.

Ehkä siiitä DKT:sta oli jotain hyötyä... ;)

On vaan vähän häiritsevää kun mielialat vaihtelee tuhatta ja sataa. En oikei itsekään pysy perässä.

Sain helpostusta raha-asioihinkin, ei kuolla koiruuden kanssa nälkään täällä :)

Tänään siis ohjelmassa ruokakaupassa käynti ja porukoille visiitti.

Elämässä epäonnistunut

On taas olevinaan niin vaikeaa. Tai siis onkin. Ajatukset päässä vilisee, ahdistaa ja tuskastuttaa.

Ulkona liikkuminen on suorastaan itsetuhoista. Ahdistun surusta solmuun kun näen muita ihmisiä, vieraita ihmisiä, kävelemässä yhdessä. Pareittain, laumoittain. Ja sitten siellä olen minä. Yksinäinen minä joka ei kelpaa kenellekään.

Mä istun kotona yksin. Tämä yksinäisyys tukahduttaa, toisaalta tunnen olevani niin erakoitunut, etten tiedä miten ihmisten kanssa ollaan. Silti hetkittäin, antaisin mitä vaan jos saisin viettää aikaa jonkun kanssa. Onhan mulla äiti jonka kanssa olen paljon, mutta se ei korvaa kaveria, ystävää.

Jos mulla ei olisi näitä eläimiä, mutta ei olisi mitään syytä olla olemassa. Kukaan ei huomais jos mä katoaisin. Eläimet pitää mut täällä, mutta vain langan laihoin naruin. Ehkä se ei enää riitä mulle.

Vaikka kuinka yrittäisi löytää päivistä sitä elämisen aihetta, alkaa olemaan aika hankalaa. Se aihe pitäisi ammentaa pienistä asioista, kuten luonnosta. Tänään näin moisen pienen ystävän aamulenkillä:

Vielä viikko rahapäivään. Mä en kestä. Kaapit on tyhjinä, ei ole varaa ostaa edes vessapaperia. Hitto että mä Vihaan tätä mun elämää.

Olen täysin epäonnistunut yksilö, aivan kaikessa.

Nyt vaan herää kysmys, miksi mä jatkaisin tätä enää päivääkään? 

Juhannus

Juhannus oli ja meni. Perjantaina oltiin jo kymmenen jälkeen perillä mökillä, lähdettiin kotoa kahdeksan jälkeen. Matka meni oikein jouhevasti, ei ollut lainkaan ruuhkaa.
Perjantaina oli ihan hyvä sää, aurinko nyt ei juurikaan näyttäytynyt, mutta ei myöskään satanut, lauantaina saatiin sitten kaatosade niskaan.

Maalla oli myös mun pikkuserkkujen koira Etta, ihme kyllä koirat ei juurikaan välittäneet toisistaan, joka on tietysti parempi kuin se että olisivat tapelleet.

Alkoholia kului, mutta en missään vaiheessa ollut oikeastaan humalassa, join hitaasti mutta varmasti ;)

Sunnuntaina lähdettiin jo aikaisin ajamaan kotiin, vältettiin siis ruuhkat silläkin kertaa. 

Olisin voinut jäädä maalle pidemmäksikin aikaa, jo pelkästään siksi että siellä ei varsinaisesti tarvitse rahaa. Mä oon niin PA että ihan hirvittää. Olen nyt yrittänyt syödä sen mukaisesti mitä mulle on "opetettu" DKT:ssa, mutta se on vähän hankalaa kun ei ole rahaa millä ostaa sitä evästä. Huoh.

Maalla on mukavaa, niin se vain on. Ainakin kun siellä käy vain kerran vuodessa, ei ehdi kyllästymään ja pitkästymään.

Eilen oli poli, seuraavan kerran joskus kolmen viikon päästä. Teko tulee kotikäynnille 2.7 mutta muuten ei ole sovittu mitään tapaamisia. Mä haluaisin pitää kesälomaa näistä tapaamisista mutta polin hoitaja HM oli vähän toista mieltä. Blaah.

Kesävalitus

Jotenkin ei tunnu kesältä. En tiedä miksi, mutta jotain puuttuu. Onneksi ei ole ollut helteitä. Nekin varmasti tulevat vielä, mutta toistaiseksi ilmasto on ollut minulle sopivaa. Keskikesän juhlaakin saadaan viettää tuleavana viikonloppuna. Itse pakkaan äidin + äidin kissan ja koiran autoon ja kurvailen Keski-Suomeen viikonlopuksi. Ja kyllä, aion juoda itseni humalaan. Mulla on jo Fresita pullo jemmassa.

Kuva netin ihmeellisestä maailmasta.

Eilen tapasin terpan vikan kerran ennen hänen KAKSI KUUKAUTTA kestävää lomaa. Voi jee mä vihaan kesää! Kaikki on lomalla, terveyskeskuskin menee kiinni ja labraan pitää raahautua tiksiin. Polin hoitaja johon vasta yritän tottua, jää kolmeksi viikoksi lomalle.  Tosin mä tapaan sen ajan Tekon tiimistä hoitajia, tulevat 2.7 kotikäynnille. Tämä Teko on sellanen kriisijuttu, että jos on hankalampi vaihe niin he puuttuvat peliin ja saa lisätukea heiltä. En ihan osaa selittää, mutta jotenkin noin se meni. Heitä voi käydä tapaamassa polilla tai sitten voidaan mennä vaikka ulos kävelylle. 

Eilen oltiin tosiaan terpan kanssa ulkona, hän otti koiransa ja minä otin koirani, mentiin tohon läheiseen koirapuistoon. 

Ahdistaa taas niin paljon että järki on lähteä. Ensinnäkin rahattomuus. Miten hitossa mä selviän heinäkuuhun asti kun rahaa ei taas ole kuin parikymppiä tilillä. Alkaa niin kypsyttämään tämä ainainen rahattomuus, koskaan ei voi tehdä mitään tai käydä missään, kun kaikki maksaa. Jos haluais vaikka käydä juomassa limpparia terassilla, niin turha luulo, ei ole varaa siihenkään. Ei sillä että mä haluaisin, joisin mielummin kahvia, tuli vaan ekana mieleen :) Täytyy toivoa että koiralla riittää eväät heinäkuuhun asti,

Ja toinen ahdistuksen aihe on tosiaan tämä kesä ja ihmisten lomat. Tietenkin kaikki ansaitsee lomansa mutta silti.

Viikonloppuna oltiin Porkkalassa koko päivä. Oli tosi lämmin. Ja mun serkun ihana Samojedin pentu oli siellä myös ♥ Se oli niin syötävän suloinen! Valkoinen karvakasa josta sojotti neljä jalkaa ja pieni häntä. Voiiiih... Kävin kahlaamassa meressä, uimaan ei todellakaan ollut asiaa, vesi oli vielä jäätävän kylmää. 

Porkkalasta

Huoh.. pesukone laulaa, ja mua pelottaa. Mä en tiedä miksi ja mitä mä pelkään, mutta pesukonetta kammoksun. Pesen pyykkiäkin yleensä vain kerran viikossa, ja sillon on oltava telkkari auki ja musiikki päällä etten kuule sitä pesukonetta. Tämäkin on sellainen sarjassamme kummalliset pelkotilat.. hohhoi..

Se on ohi

DKT on loppunut. Loppui jo alkukuusta, viimeinen ryhmä oli 6.5. En vain ole saanut kirjoitettua, jotenkin asian paperille laittaminen on pelottavaa.

On ollut todella vaikea tajuta se, että ei ole enää puhelintukea joka päivä, ei ole terapiaa kerran viikossa puhumattakaan ryhmästä.

Mulla piti olla sellainen hoitaja kuin E, mutta se vaihtuikin toiseen, HM on jatkossa mun omahoitaja jonka luona käyn. Eilen viimeksi oli aika, olen nyt kaksi kertaa käynyt hänen luona. Ihan mukavalta ihmiseltä vaikuttaa, mutta ei todellakaan korvaa terapeuttia jota nyt tapaan syksyyn asti harvennetusti. Mä en pysty edes ajattelemaan sitä etten enää tapaisi terppaa, se on liian paha  asia.

Psykoosipolilla on paljon enemmän toimintaa kuin mielialapolilla. Oikeastaan mielialapolilla ei ollut yhtään mitään toimintaa. Psykoosipuolella on mm. luovan toiminnan ryhmä johon mä ehkä osallistun. Sen lisäksi on retkiä ja ulkona pelaamista. Sitten on mahdollista päästä toimintaterapiaan.

On jotenkin tyhjä ja turta olo. En saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Ahdistaa. Makaan vain sohvalla ja katselen Teho-osastoa DVD:ltä. Nekin on kohta katsottu, mitähän sitten?

Huomasin just että mulla on osa lääkkeistä loppu ja rahaa saan vasta ensi perjantaina. Saa nähdä millaiset viekkarit tulee :/ Reseptit on ainakin uusittu.

No, on sitä ennenkin oltu ilman lääkkeitä.

Visiitti psykoosipolilla

Tänään tapasin tulevan hoitajani. Tai no, miten sen nyt sitten sanoisi, kun hän samantien ilmotti että jää muuten heinäkuussa pois polilta, ainakin vuodeksi. SIIS miks mulle annetaan tollanen hoitaja joka lähtee heti kohta pois? Eikö mulla ole tarpeeksi vielä ollut vaihtelua hoitotahoissa?

E kertoili psykoosipolin toiminnasta, tarjolla on ryhmiä ja mahdollisesti fysioterapiaakin, toimitaterapiaa... en muista mitä muuta. Ryhmät käy retkillä ja ulkona pelailemassa kaikenlaista. Retkillä pitää itse kustantaa matkat mutta poli maksaa liput (mihin nyt sitten ikinä matka onkaan). Sanoin heti että mua ei ryhmät kiinnosta, olen juuri pääsemässä pois yhdestä ryhmästä ja mä en todellakaan mene heti uuteen.
Mutta toi fysioterapia ja toimintaterapia kuulostaa ihan siedettävältä.. ainakin just nyt. Eihän mihinkään ole pakko osallistua, onneksi.

Kerroin eläimistä ja harrastuksista. Tai oikeastaan terppa joka oli mukana, kertoi mun kädentaitoharrastusksista. Itse en jotenkin uskaltanut. Siitähän E sitten innostui ja kysyi että olenko ajatellut opiskella alalle. Muuten tuli vähän sellainen tunne että E kuvittelee mun tähtäävän työ-tai opiskeluelämään. Se ihmetteli sitä että olin jättänyt maaseutuoppilaitoksen kesken.

Mä en kyllä kestä jos tää uus hoitotaho on nyt sitä mieltä että mun pitää ehdottomasti mennä kouluun tai töihin. Eihän kukaan työnantaja edes ottaisi mua.

*syvä huokaus*

Käytiin eilen porukoiden kanssa lemmikki-ja kädentaitomessuilla. Siellä oli kaikkea ihanaa ♥

Lemmikkipuolella oli toinen toistaa kauniimpia kissoja, siilejä, koiria.. marsuja ja kaneja me ei löydetty ja vasta kun lähdettiin pois, tajuttiiin että lemmikit oli kahdessa kerroksessa ja me käytiiin vain yläkerrassa. Äiti osti Nallelle kolme herkkupussia :)
Kädentaitopuolella oli ihania juttuja, katseltiin nukkekoteja, tai oikeammin roombox:eja. Rahaa mulla ei juurikaan ollut, mutta jotain pientä tarttui mukaankin. Ostin sellaisia pikkuruisia purkkeja joista tuli heti kotiin tullessa kaulakoruja :)

Olin ihan raato kotiiin tullessa, vaikka ei me oltu siellä messuilla kuin pari tuntia. Ihmispaljous ja käveleminen kuitenkin väsytti niin, että oli pakko ottaa päikkärit.

Kevät

Viikolla putosi postilaatikosta kirjekuori joka sisälsi ensimmäisen psykoosipolille varatun ajan. Aika on maanantaiksi ja onneksi terppa tulee mukaan. En todellakaan selviäisi siitä yksin.

Paperissa oleva hoitajan nimi sai kyyneleet silmiin. Ei siksi että tuntisin hoitajan etukäteen - en tunne, mutta ajatus uudesta ihmisestä ja terpan vaihtumisesta on tuskastuttavaa. Nimi paperissa oli vähän niin kuin piste dkt:lle.  Ja nythän se polikin sitten vaihtuu samalla, tähän asti olen ollut mielialapolin potilas, mutta nyt sit tosiaan tonne psykoosipolille kun dkt loppuu..

*syvä huokaus*


Ahdistaa koko ajan. Rahattomuus tuskastuttaa, en tiedä mistä revin rahaa jotta saisin koiralle nappuloita, puhumattakaan omista eväistä. En mitenkään haluaisi ottaa pikavippiä, mutta se on tässä kuussa edessä mikäli ei tapahdu ihmettä. Sattui tietenkin samalle kuulle kaikki mahdolliset isot laskut, kotivakuutus ja sähkölasku joiden lisäksi ne peruslaskut mitä mulla aina on. Mä en jaksa enää :(

Oon tosi väsynyt. Koko ajan. En jaksa oikein mitään, päivät menee nuokkuessa sängyssä tai sohvalla. Porukoilla olen käynyt, mutta sielläkin tuntuu siltä että pitäisi päästä makuuasentoon. Mä en tiedä miks mua väsyttää näin paljon.

Huomenna mennään porukoiden kanssa lemmikki-ja kädentaitomessuille. Iskä ja veli menee varmaankin lähinnä pienoismallipuolelle. Ärsyttää kun ei ole rahaa.

Käytiin äidin kanssa eilen itiksessä. Käytiin ohimennen eläinkaupassa katsomassa marsuja. Voi että mä NIIIIN haluaisin pari kuikuttajaa tänne. Ei vaan mitenkään ole varaa.

Ulkona on ärsyttävän valoisaa. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Jotkut herää eloon tähän aikaa vuodesta, mä taas en muuta tekisi kuin nukkuisi. Luonto herää eloon ja onhan se toki kaunista ja ihanaa, mutta kun oma mieli on mustaakin mustempi, niin ei toi auringonvalo aiheuta muuta kuin ahdistusta.

Tänään satoi Lunta

Viikonloppuna oli hautajaiset. Tai, muistotilaisuus. Menin sinne vaikka tunsin siellä kirkossa ollessani, että olen täysin väärässä paikassa. Pappi puhui puoliksi Suomea ja puoliksi Ruotsia. Aika mielenkiintoista.
Kirkosta mentiin Perhoon kahvittelemaan. Kaikki meni ahdistuksesta huolimatta ihan hyvin.

Hautajaisista menin kaverin tenavan 1v. synttäreille. Viihdyin paikalla ehkä tunnin ja sitten oli pakko kiittää ja kumartaa, poistua paikalta ennen kuin saan paniikkikohtauksen.

Nyt on olossa tapahtunut selkeä romahdus. Maanantaina oli psykiatri jossa terppa oli mukana. Itse tapaamisesta en juurikaan muista mitään (terppa sanoikin että dissoilin siellä aika pahasti), mutta onneksi terppa kirjotti mulle paperille tärkeimmät muistettavat. Polilla on eilen aamulla ollut tiimitapaaminen ja siellä ovat miettineet mun tulevaa hoitotahoa. Vielä eilen ei ollut koneelle asti kirjattu mitään.

Olo on suorastaan sietämätön. Aamu alkaa itkulla ja ahdistuksella, päivä päättyy itkuun ja ahdistukseen. Siihen väliin mahtuu ahdistusoksentamista, paniikkia ja harhoja.

Kaikki ahdistaa..

Rahatilanne on taas niin onneton etten tiedä miten selviän. Ensi kuulle on reilusti yli satasella laskuja, koiralta alkaa ruoka loppumaan, puhumattakaan omista sapuskoista. Ei pitäisi ajatella näitä juttuja, varsinkaan illalla, koska ne jää pörräämään päähän ja unen saanti vaikeutuu entisestään.

Olen tänään kiskonut rauhottavia kaksin käsin, mikään ei tunnu helpottavan oloa. Makasin suurimman osan päivästä peiton alla, yritin kyllä katsella yleareenasta juttuja, mutta kun keskittyminen on todella onnetonta, niin on turhauttavaa pitää jotain ohjelmaa päällä, kun ei siitä kuitenkaan mitään tajua.

Nytkin tuntuu siltä että kohta pitää oksentaa.

Todellista, harhaa vai yliluonnollista?

Kuka sen määrittelee, mikä on harhaa, mikä on totta, vai onko se kenties yliluonnollinen ilmiö? Luin äskettäin yhden kirjan jossa kertoja näki enkeleitä ja henkiä. Kirja oli toki aika uskonnollinen, mutta tulin ajatelleeksi omia harhojani. Kuka sanoo että ne on harhoja? Minulle ne ovat todellisuutta. Toisaalta, ne voisivat myös olla yliluonnolisia ilmiöitä. Niin kauan kun jaksan muistaa, olen nähnyt hahmoja. Mustia ihmisen muotoisia varjoja. Ne seisovat vierelläni, kulkevat mukanani. Useimmiten niistä hehkuu pahuus, joskus ne vaan on. Pääsääntöisesti pelkään niitä. Pelkään, vaikka kokemuksen jo pitäisi kertoa, että ne eivät voi vahingoittaa minua. Ne tosin voivat saada minut itseni vahingoittamaan itseäni, mutta suoraan ne eivät minulle mitään tee.

Vähän hankala selittää.

Mä näen enneunia ja tiedän asioita ennen kun ne tapahtuvat. Osaan lukea ihmisiä, tiedän heti uudesta ihmisestä että tulenko sen kanssa toimeen vai en. Yleensä tässä kohtaa monet pistävät tämän epävakauteni piikkiin, mutta mä uskon että mun tuntosarvet ovat todellisia ja todellakin pystyn minuuteissa tekemään oikean päätelmän täysin vieraasta ihmisestä.

Yliluonnollisia kokemuksia on vaarallista lähteä kertomaan hoitohenkilökunnalle, koska mun taustoilla ilmaan kajahtaa huuto PSYKOOSI jos mä kerron jostain.
Mutta sellaisia pieniä ja viattomia asioita uskaltaa ehkä ääneen kertoa, esimerkiksi sen että mä tiedän etukäteen jos mun puhelin soi. Olen ehkä juuri ajatellut jotain ihmistä ja hetken päästä puhelin laulaa ja tämä ajattelemani ihminen soittaa minulle.

Ehkä lääkkeet eivät siksi oikein toimi, että oikeasti mulla ei ole harhoja, vaan kaikki kokemukseni ovat yliluonnollisia, jolloin niihin ei tietenkään toimi mikään psykoosilääkitys. 

Eilen jatkui terapia terpan loman jälkeen. Oli kiva nähdä terppaa :) Maanantaina on aika psykiatrille, johon mennään terpan kanssa yhdessä. Olisi tarkoitus puhua diagnoosista ja jatkohoitopaikasta DKT:n jälkeen. DKT loppuu siis toukokuun alussa jonka jälkeen käyn harvennetusti terppani luona syksyyn asti. Sydän itkee verta jo valmiiksi, miten mä ikinä selviän ilman terapeuttiani? En MITENKÄÄN!

Jos mun diagnoosi vaihtuu, niin myös hoitopaikka vaihtuu. Tai siis kerros, muutan kerrosta ylemmäksi, jos saan skitsoaffektviiva diagnoosin ja kaksisuuntainen otetaan pois. Mielialapolilta kuntoutuspolille. Ja taas uudet ihmiset... ja pelko siitä etten tule niiden kanssa toimeen.



Eilen tartuin terään, mutta viilsin vain yhden pienen naarmun, joka on helppo naamioida kissan raapaisuksi. Viiltely on mulle huumetta, kun sen alottaa, on vaikea lopettaa.. eikä olisi todellakaan pitänyt tehdä sitä pienintäkään naarmua, koska nyt kynnys tarttua terään on jälleen madaltunut.

Vaan nyt, aika painua höyhensaarille..

Kevättä ilmassa

Mun inhokki vuodenaika on käsillä. Kevät. Iltaisin on jo valoisaa ja kohta ei tule pimeää ollenkaan ja mä en kestä sitä. Mä haluan syksyn, pimeän ja myrskyn. Eikö kesän yli voisi hypätä? Voisin syödä havunneulasia kuten muumit ja nukkua kesän yli (tosin muumit nukkuvat talven yli).

Mulla alkaa hermo mennä tän ihottuman vuoksi, koko ajan kutittaa ja kirvelee, eikä mikään tunnu auttavan. Tiedän että pitäisi mennä uudestaan lääkäriin, mutta en vaan saa aikaiseksi. Sitä paitsi lääkärissä käynti maksaa eikä mulla ole rahaa.

Viikon päästä on isomummin hautajaiset. Tai mikskä niitä sanotaan kun mummi tuhkataan. Pitää mennä suoraan muistotilaisuudesta kaverin lapsen synttäreille. Tuntuu oudolta. Siinä tulee elämän ääripäät esille, toinen on kuollut ja toinen vasta alottelee elämäänsä.

Terapia jatkuu sunnuntaina :) Tosin, se varmaan loppuu kokonaan ihan pian. En ole ihan varma aloitettiinko me huhtikuun lopussa vai toukokuun alussa. Joka tapauksessa, terapia  lähentelee loppuaan. Enkä mä tiedä mitä sitten tapahtuu. Kai mä palaan polille hoitajalle. Huoh :( En sitten niin mitenkään haluaisi luopua terapeutistani. Se tulee olemaan todella kova paikka.

Kutinaa

Väsyttää. Olen jo pitkään ollut väsynyt, niin etten oikein jaksa tehdä mitään. Jos olen kotona, sänky on paras paikka.

Huomenna pitäisi käydä labrassa, mutta taidan siirtää sen tiistaille, koska siellä on huomenna koko kylä yhtäaikaa. Ei kai se niin päivän päälle ole..

Ihottuma mun kaulassa, niskassa ja selässä vaan on ja pysyy. Kutittaa ja kirvelee. Ja ÄRSYTTÄÄ. Mutta ei ole rahaa ostaa lisää sitä rasvaa, joten ollaan ja kärsitään.


Tänään käytiin mummin, papan ja porukoiden kanssa syömässä Goodwin nimisessä pihviravintolassa. Oli aika nannaa. Mä en yleensä ota alkupalaa, saati sitten jälkiruokaa, mut nyt otin koko setin. Oli muuten TOOSI herkkua :P

Hyvää matkaa isomummi

Ei nyt ihan ole tämä mun pääni taas matkassa mukana. Maanantaina oli terapia klo 15.15
.... Paitsi että ei ollut. Terppa soitti mulle joskus 14.30 että missäs sitä ollaan kun ei näy paikanpäällä. Aika olikin siis klo 14.15. Huoh. Onneksi saatiin sovittua uusi aika jo eilisellen  ja muistin jopa mennä sinne.

Nyt on edessä pitkä kuukausi, seuraavan kerran terapia vasta 15.3 :( Mä en tiedä miten pärjään.

Puhelintuki kuitenkin on toiminnassa, sain siihen ihan kivan hoitajan jonka tunnen osastolta, mutta ei se omaa terppaa korvaa todellakaan. Enkä mä tiedä uskallanko mä edes soitella sille, mutta onpahan nyt varmuuden vuoksi.

Niskassa oleva ihottuma on ystävällisesti päättänyt alkaa leviämään kaikista rasvoista huolimatta. Hermot menee.

Ahdistaaaa!!! :( En tiedä miten päin olisin taas. Kaikki päivän tarvittavat lääkkeetkin on otettu.

Mun isomummi on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.. hyvää matkaa hälle.. ei me oltu mitenkään läheisiä, tästä on jo varmaan pari vuotta kun viimeksi nähtiin, kyllä se silti aina jossain tuntuu..

 Ja on jotenkin syyllinen olo kun en pitänyt yhteyttä. Muutama vuosi sitten mä kävin kerran viikossa siivoamassa hänen kotonaan, mutta sen jälkeen yhteydenpito on jäänyt melkeinpä kokonaan.

Mummi oli 95v. ihan käsittämättömän pitkä elämä. Mitä kaikkea siihen on kuulunutkaan, sota-ajat yms.. Ei pysty ymmärtäään.

Aamuruskosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa

Tällaista tällä kertaa

Eilen piti olla aika psykiatrille, terpan oli tarkoitus tulla mun kanssa sinne mutta olikin sitten yön aikana tullut kipeäksi, joten peruin sen lääkäriajan ja nyt sitten odotetaan uutta aikaa, siinä voi tovi mennä, mutta ei tässä nyt oikeastaan mitään akuuttia ole.
Diagnoosista on tarkoitus puhua, varmaankin. Kun terppa epäilee että mulla olisi skitsoaffektiivinen häiriö joka tarkoittaisi sitä että mä olen useamman vuoden tallannut väärällä diagnoosilla. Jos mun diagnoosi vaihtuu, niin sitten mä siirryn mielialapolilta kuntoutuspolille. Olihan tästä diagnoosiasiasta puhetta syksyllä, mutta se on jotenkin unohtunut..

Tänään kävin näyttämässä niskaani terveyskeskuksessa. Mun oli tarkoitus vain käydä varaamassa aika johonkin mielellään kauaksi tulevaisuuteen, mutta vastaanottovirkailija päätti sitten laittaa mun päivystävälle lääkärille. Istuin siellä odotushuoneessa NELJÄ tuntia ja kuuntelin ihmispentujen huutoa ja mummojen valitusta. Kaikenlisäksi mua pelotti se lääkäri ja olisin todellakin tarvinnut terpan sinne mukaan, mutta jostain syystä en soittanut sille. Lääkäri oli TIETENKIN mies ja mua oksetti kun se käpälöi mun niskaa ja yläselkää. Onneksi ei sentään tarvinnut ottaa paitaa pois.
Tohtori setä oli sitä mieltä että kyseessä on joko: atooppinen iho, sieni tai allergia. Sain antihistamiinia ja kahta eri rasvaa joista toista mä en pystynyt ottamaan kun rahat loppuivat kesken. Ohjeeksi sain että tota rasvaa jonka mä ostin, käytän nyt 5 päivää ja jos ihottuma ei haihdu, niin sitten kokeilen sitä toista, jota en siis edes ostanut. Eikä toi jonka ostin riitä varmaan edes viikoksi, mutta ei voi mitään. Joka tapauksessa, jos toi ihottuma ei haihdu tai lähtee pois ja tulee taas takaisin, pitää varata uudestaan aika lääkäriin ja sitten lähetteellä ihotautilääkärille.

Kamala päivä, vaikka en juurikaan muuta tehnyt kuin istuin odotushuoneessa. Väsyttää ja tuntuu siltä kuin olisin tehnyt isonkin urakan.

Meidän piti äidin kanssa tänään kävellä Ikeaan katsomaan porukoille uutta päiväpeittoa, mutta suunnitelmat hiukan muuttuivat koska mä istuin koko päivän terveyskeskuksessa. Sovittiin sitten että mennään huomenna jos ei sada.

Tällä viikolla on ollut erityisen hankalaa vastustaa itsetuhoilua. Tunnen itseni niin paljon huonommaksi kuin muut ihmiset, tuntuu etten osaa mitään enkä onnistu missään. Erityisesti ryhmässä tuntuu siltä etten ole edistynyt ollenkaan. Jotenkin vaikuttaa siltä että ne kaikki muut ryhmäläiset ovat päässeet eteenpäin ja oppineet juttuja. Ja mä en uskalla siellä edes nimeäni ääneen sanoa. Mä en kestä sitä että kaikkien huomio kohdistuisi minuun ja niinhän siinä käy jos ääneen jotain sanoo. Koitan kadottaa itseni olemalla hiljaa. Toivon että muut unohtaa mun olemassaolon jos en sano mitään.

Mä en vieläkään pysty juomaan vettä. Terppa patistaa mua kokeilemaan ja harjottelemaan juomista, mutta olen jo yhden lasin paiskannut seinään josta taas seurasi lasinsiruja joista seurasi viiltelyhimot. Onnistuin olemaan viiltelemättä, mutta helppoa se ei ollut.

Vaan nyt alkaa iltalääkkeet vaikuttamaan ja ajatus puuroutumaan...

Hyvää yötä siis...

Laitanpa tähän loppuun maailman suloisimman nenän ♥ 

Epätodellisuus todellisuudessa

Vähän on turhan epätodellinen ja harhainen olo ollut viime päivinä.

Esimerkiksi, terapiaan mennessä mun eteen tuli istumaan ihan tuikitavallinen mies laukun kanssa. Mun oli pakko vaihtaa paikkaa, koska olin vakuuttunut siitä että sillä miehellä oli laukussa rynnäkkökivääri jolla se oli aikeissa ampua kaikki matkustajat. Vahdin koko matkan sen miehen liikkeitä ja eleitä, istuin oven vieressä ja oli valmiina hyppäämään ulos jos jotain tapahtuu. Tämä mies jäi sitten cittarin pysäkillä pois jättäen mut miettimään aikooko se mennä sinne cittariin sen rynkkynsä kanssa.

Kotona ollessa, joka kerta kun rapusta kuuluu ääniä (yllätys että kerrostalossa on rapussakin elämää..) pelkään että jossain palaa tai että joku aikoo tulla mun kotiini ja tappaa mun eläimet.

Kun olen poissa kotoota, pelkään että eläimet saa tuolta keittiön kaapista mun dosetin ja saavat luukut auki ja kuolevat syötyään mun lääkkeet. Piti laittaa dosetti sellaiseen kaappiin mihin elukat eivät varmasti yletä, tässä on vain se ongelma että mä unohdan ottaa lääkkeet kun en näe niitä. Pelkään myös että täällä syttyy tulipalo, tai että olen unohtanut laittaa ulko-oven kiinni tai että joku murtautuu tänne tai tai tai....

Huoh. Ei hyvä. Kyllähän mä tunnistan noi harhoiksi, mutta silti on hankala erottaa todellisuutta epätodellisuudesta ja harhasta.


Mulla on ensi viikolla psykiatri. En ole koskaan tavannut häntä ennen. Pelottaa mennä sinne, en edes tiedä onko se mies vai nainen, nimestä ei voi päätellä mitään. Haluaisin kysyä terpalta että voisiko se tulla mukaan, mutta en uskalla koska en kestäisi kieltävää vastausta.

Miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa...

Muistelot jatkuu, osa 2 - Kiinnipitoa ja Lepositeet

Ulfåsassa tosiaan ei ollut lepareita käytössä, siellä oli tapana hälyttää vartijat paikalle jos joku potilaista riehui. Itse sain raivokohtauksia useampaan otteeseen joten vartijat tulivat turhankin tutuiksi minulle.

Kun nuori raivosi, se "liimattiin" sänkyyn kiinni - keinolla millä hyvänsä. Ja keinoja ei kaihdettu. Usein mun päällä makasi mies, jalkojen päällä istui mies, käsistä ja jaloista pidettiin kiinni. Olin jatkuvasti mustelmilla ja pelkoni miehiä kohtaan vain syveni.  Huusin itseni tainnuksiin, miehet päästivät irti vasta kun olin täysin rauhoittunut.

Kellokoskella tutustuin lepareihin. Ehdin olemaan osastolla pari päivää, kun ensimmäisen kerran mut sidottiin sänkyyn kiinni. En millään muista mitä sillä kertaa tein, mutta seuraukset olivat kamalat. Mieshoitajat riisuivat multa mun omat vaatteet pois ja pukivat mulle sairaalaan vaatteet. Huusin ja laitoin vastaan minkä pystyin, mutta tietenkin isot aikuiset korstot voittivat taiston ja päädyin raajoistani sidottuna makaamaan lattiaan kiinni poltettuun sänkyyn. Itkin ja huusin niin kauan että lähti ääni.
Pääsin vessaan miesten saattamana. Yksi mieshoitaja seisoi edessä ja kaksi sivuilla. Voin kertoa että oli aika nöyryyttävää. Syödä sain niin että istuin sängylläni, yksi käsi vapaana jolla lusikoin murkinaa suuhun. Se vaati jonkinlaista akrobatiaa. Mun käskettiin olemaan hiljaa kun yritin jutella vierihoitajalle joka luki lehtiä ja joi kahvia.

Yön aikana multa irrotettiin toinen jalka ja toinen käsi ja niitä vuoroteltiin. Seuraavana aamuna pääsin irti. Olin ollut sänkyyn sidottuna melkein vuorokauden. Käsiä ja jalkoja särki. Olin hikinen ja nuhjuinen, seisoin suihkussa varmaan tunnin.


Lepositeissä olin useamman kerran ja jokainen niistä kerroista on oma tarinansa. En ala niistä tänne sen enempiä kirjottelemaan, kokemus oli kamala enkä toivo samaa kenellekkään.

Muistoja, osa 1

Pää on niin täynnä, että se tulvii yli. Muistot repii mua palasiksi, enkä pääse niistä yli.

Muistan niin hyvin että saan ne samat tunteet pinnalle, jotka mulla oli silloin kun kaikki alkoi. Laitoskierre nimittäin.

Oli pääsiäinen. Olin joutunut lastenklinikalle jatkuvien kohtausten vuoksi. Kohtausten, joiden aikana tärisin, hyperventiloin, itkin ja jälkeenpäin en muistanut  mitään. Olin täysin raunioina. Ollessani lastenklinikalla tarkkailussa, tulin kertoneeksi eräälle hoitajalle halustani kuolla ja että olin sitä kotona jo lääkkeilläni yrittänyt. Mullahan oli aika vahva lääkitys jo ala-asteella, ekan kerran menin "terapiaan" tokalla luokalla, perheneuvolaan. Hoitaja ei muistaakseni osannut sanoa oikein mitään, mutta soitti päivystävälle psykiatrille, joka sitten tuli käymään. Oli jo ilta. Seuraavana aamuna mulle sanottiin, että mut siirretään toiselle osastolle. Psykiatriselle. Oli kauhusta kankeana.
En todellakaan halunnut joutua hullujen huoneelle.

Itkin ja huusin, turhaan.

Lopulta äiti tuli paikalle ja hoitaja lähti saattamaan meitä Ulfåsaan, nuorisopsykiatriselle osastolle. Siellä jouduin toisen tytön huoneeseen koska vapaita paikkoja ei ollut. Tämä toinen tyttö ei ollut yhtään sitä mieltä että suostuisi jakamaan huoneensa kanssani, joten hän otti ja lähti kotiin ilman lupaa. Nukuin sen yön yksin siinä huoneessa ja seuraavana päivänä vaihdoin huonetta ja pääsin samaan huoneeseen toisen tytön kanssa.

Mua pelotti ne muut nuoret. Olin joutunut koulukiusatuksi (tästä ehkä joskus toiste enemmän) joten olin arka ja ujo. Huomasin kuitenkin aika pian että toiset ovat suht vaarattomia.

Ehdin olla tällä osastolla kuukauden päivät, kunnes mut siirrettiin toiselle osastolle. Yritin tappaa itseni kolme kertaa yhden viikon aikana joten eivät enää nähneet muuta vaihtoehtoa kuin sulkea mut suljetulle osastolle. Olin sielläkin ylipaikalla, en saanut edes huonetta, vaan mut laitettiin nukkumaan ruokailuhuoneeseen.
Luulin tukehtuvani. En päässyt ulos, ei ollut omaa rauhaa, ympärillä 6 syömishäiriöstä kärsiviä tyttöjä jotka syrjivät minua sen vuoksi, etten ollut syömishäiriöinen (vielä). En päässyt harkkoihin (harrastin futista), en kouluun. Olin sisällä ja halusin kuolla.
Purkasin pahaa oloani riehumalla, hakkaamalla päätäni seinään ja viiltelemällä aina kun tilaisuus koitti. Olin todella vaaraksi itselleni. Monesti hälytettiin vartijat pitämään kiinni, lepareita ei tuolloin ollut Ulfåsassa käytössä. 

Olin tällä osastolla reilun puolenvuoden ajan ja sitten mut siirrettiin takaisin avo-osastolle... Olin huojenutunut, olin alkanut syksyllä käymään sairaalakoulussa ja oli toivoa kotiin pääsyn suhteen. Mutta mitä menin tekemään.. otin vaarallisen annoksen lääkkeitä jotka ostin läheisestä apteekista, otin ne ja jäin kiinni. Jo kolmatta kertaa vatsahuuhteluun samasta syystä. Ikää mulla taisi olla 13-14v.

Aamulla mulle kerrottiin että kunhan veriarvot paranee, mut siiretään Kellokoskelle ambulanssikyydillä. Olin jälleen kerran siirtymässä ja vaihtamassa hoitopaikkaa. Pelotti.
                                                          **********


Nyt kyllä ahdistaa, pakko lopettaa kirjottaminen tähän.. jatkan juttua ehkä joskus.. 

Käynti eläinlääkärissä

Eilen tuli käytyä eläinlääkärissä ja nyt mun hauvani on ekaa kertaa ikinä antibioottikuurilla. Torstaina se alkoi taas juomaan ja pissailemaan, herätti mut yöllä ulos ja pissa oli punertavaa. Eilen aamulla sitten soitin eläinlääkäriin ja illalla käytiin. Tuli muuten ekaa kertaa otettua eläimeltä pissanäyte. Se oli aika haasteellista sen vuoksi, että herra koira ei suostunut alkuun nostamaan jalkaa, se vaan katsoi minua että mitä tuo akka oikein duunaa. Mutta lopulta näyte saatiin ja siinä oli paljon punasoluja.
Eläinlääkäri ultrasi rakon eikä siinä näkynyt mitään ylimääräistä. Alkuun hän sanoi että leikatulla uroskoiralla on harvoin virtsatulehdusta, mutta se on mahdollista ja Nallen kohdalla todennäköistä. Saatiin tosiaan sitten antibiootit ja nyt on koira 10 päivän kuurilla. Eläinlääkäri sanoi että on tosi hyväkuntoinen ja hyvin hoidetun oloinen vanhus.  :)

Olo on todellakin helpottunut, ettei ollut tuon vakavammasta jutusta kyse, olin yhtä hymyä kun tulin koiran kanssa kotiin. Nallelta otettiin nyt myös ekaa kertaa labrat ja se huusi suoraa huutoa :( Poika pelkää neuloja vielä enemmän kuin minä. Siihen tuli kaksi hoitajaa pitämään kiinni ja varmuuden vuoksi laitettiin vielä kuonokoppakin.

Mutta nyt se on ohi ja paraneminen voi alkaa :)

Olisko aika?

Toivon kuolemaa. En jaksa jaksaa. Tuntuu että kaikki kaatuu niskaan, tuntuu että putoan eikä kukaan ole ottamassa koppia. Tuntuu että olen menettänyt kaiken ja kaikki, mitä menetettävissä on.

Olisi vain se askel otettava. Se viimeinen askel joka veisi pois kivun ja tuskan.

Lääkkeitä olisi ehkä riittävästi, mutta en ole varma. En ole koskaan yrittänyt Tenoxilla viedä henkeäni, ehkä nyt olisi sopiva aika yrittää.

Tuntuu ettei kukaan välitä. Vaikka äskenkin terppa soitti mulle ja kysyi muistinko käydä kaupassa kotimatkalla (tänään oli terapia). En ole juonut vettä kuukausiin, varmaan puoleen vuoteen. Ja sovittiin terapiassa että käyn  ostamassa mehua koska olen elänyt kahvilla jo monta päivää. En sitten pystynyt menemään kauppaan.
Terppa sanoi olevansa huolissaan ja siksi soitti perään. Lupasin että käyn kaupassa huomenna. Mulla pitäisi olla pari euroa tilillä, kai sillä jotain mehua saa.

On niin vaikea olo. Terät huutaa kylppäristä ja lääkkeet kolisee paketeissaan.

Yöt menee vaihtelevasti. Heräilen omaan huutooni, pahat unet ja möröt häiritsee. Näen unta että mun eläimille sattuu jotain, tai olen uppoavassa laivassa tai putoavassa lentokoneessa.

Kun ne voimat loppuu, niin ne todellakin loppuu.
Ja mun voimat alkaa olemaan lopussa. 

Ahdistusmaximus

Flunssa alkaa olemaan voitettu, tosin aika heikko olo vieläkin. Mitään pitkiä lenkkejä en jaksa. Eilen hölkkäsin bussille ja luulin kuolevani siihen kipuun mikä mun keuhkoihin tuli.

Nyt kun alkaa fyysinen vointi olemaan parempi, niin psyykkinen tila laskee kuin lehmän häntä. Ahdistaa niin että oksettaa. On vaikea tehdä mitään, mutta tiedän ettei tähän oloon saisi vaan jäädä. Paljon olen viettänyt aikaa vaakatasossa, kun en jaksa edes istua. Ahdistus vetää mut maihin, ja pää on ihan sekaisin kaikista pahoista ajatuksista.

Mulla on tosi hylätty olo. Se ei yhtään auta tätä muuta ahdistusta.

Ja mielessä pyörii terapian loppuminen.. enää muutama kuukausi ja sitten mulla ei enää ole terppaa :( Järki sanoo mulle, että se EI OLE HYLKÄÄMISTÄ, mutta tunne mieli huutaa että taas sut jätetään ja hylätään, jätetään yksin pärjäämään.
Ajatuskin elämästä ilman terppaa on kamala. Mä en todellakaan pärjää ilman sitä.

Huu.. otin heti sitten Serenasea tähän ahdistukseen, nyt se alkaa vaikuttamaan, ajatukset muuttuvat puuroiseksi.

Yliannostus ja viiltely houkuttelee.. yritän kuunnella järkeä joka sanoo että ne ei auta pidemmän päälle yhtään mitään.

Mutta KUN......

Nuhanenä kuittaa

Voi vee että mua ottaa päähän! Joskus alkuviikosta alko aivastuttamaan ja nyt on täysi tauti päällä. Nenä on tukossa, kurkku kipee ja kaikkee. En jaksais :(

Vuoden vaihtumista juhlittiin kosteissa merkeissä mun tädin luona. Siellä oli aika paljon porukkaa. Ukot pelasivat alakerrassa bilistä ja me akat yläkerrassa Aliasta. Tosin kävin mä pari bilispeliä ottamassa kummisedän kanssa.
Ja siinähän kävi sitten niin että me jouduttiin kävelemään kotiin kun taksia ei saatu. No, koira sai kunnon lenkin. Muuten olisi ollut ihan kivakin kävellä, mutta olin jo silloin aika kipeä ja ulkona super liukasta.
Vaan terppani sanoin "mikä ei tapa, se vahvistaa". Sopii tähän kohtaan kyllä.

Olen nyt parina päivänä soitellut terpalle. Ahdistaa tää pitkä tauko :( Ja moni muukin asia, josta ei ole turvallista kirjoittaa näin julkisesti.

Eilisen ja tän päivän olen vain maannut. Tai tänään kävin aamupäivällä Lidlissä kun kerran kyydissä pääsi, muuten en ole tehnyt muuta kuin lahonnut sohvalla.

Sovittiin mun serkun kanssa että mentäisiin maanantaina leffaan. Saa nähdä onko musta lähtijäksi..

Nyt tekemään sitä jossa olen tällähetkellä parhaimmillani -> Sohvalle.