Pää on niin täynnä, että se tulvii yli. Muistot repii mua palasiksi, enkä pääse niistä yli.
Muistan niin hyvin että saan ne samat tunteet pinnalle, jotka mulla oli silloin kun kaikki alkoi. Laitoskierre nimittäin.
Oli pääsiäinen. Olin joutunut lastenklinikalle jatkuvien kohtausten vuoksi. Kohtausten, joiden aikana tärisin, hyperventiloin, itkin ja jälkeenpäin en muistanut mitään. Olin täysin raunioina. Ollessani lastenklinikalla tarkkailussa, tulin kertoneeksi eräälle hoitajalle halustani kuolla ja että olin sitä kotona jo lääkkeilläni yrittänyt. Mullahan oli aika vahva lääkitys jo ala-asteella, ekan kerran menin "terapiaan" tokalla luokalla, perheneuvolaan. Hoitaja ei muistaakseni osannut sanoa oikein mitään, mutta soitti päivystävälle psykiatrille, joka sitten tuli käymään. Oli jo ilta. Seuraavana aamuna mulle sanottiin, että mut siirretään toiselle osastolle. Psykiatriselle. Oli kauhusta kankeana.
En todellakaan halunnut joutua hullujen huoneelle.
Itkin ja huusin, turhaan.
Lopulta äiti tuli paikalle ja hoitaja lähti saattamaan meitä Ulfåsaan, nuorisopsykiatriselle osastolle. Siellä jouduin toisen tytön huoneeseen koska vapaita paikkoja ei ollut. Tämä toinen tyttö ei ollut yhtään sitä mieltä että suostuisi jakamaan huoneensa kanssani, joten hän otti ja lähti kotiin ilman lupaa. Nukuin sen yön yksin siinä huoneessa ja seuraavana päivänä vaihdoin huonetta ja pääsin samaan huoneeseen toisen tytön kanssa.
Mua pelotti ne muut nuoret. Olin joutunut koulukiusatuksi (tästä ehkä joskus toiste enemmän) joten olin arka ja ujo. Huomasin kuitenkin aika pian että toiset ovat suht vaarattomia.
Ehdin olla tällä osastolla kuukauden päivät, kunnes mut siirrettiin toiselle osastolle. Yritin tappaa itseni kolme kertaa yhden viikon aikana joten eivät enää nähneet muuta vaihtoehtoa kuin sulkea mut suljetulle osastolle. Olin sielläkin ylipaikalla, en saanut edes huonetta, vaan mut laitettiin nukkumaan ruokailuhuoneeseen.
Luulin tukehtuvani. En päässyt ulos, ei ollut omaa rauhaa, ympärillä 6 syömishäiriöstä kärsiviä tyttöjä jotka syrjivät minua sen vuoksi, etten ollut syömishäiriöinen (vielä). En päässyt harkkoihin (harrastin futista), en kouluun. Olin sisällä ja halusin kuolla.
Purkasin pahaa oloani riehumalla, hakkaamalla päätäni seinään ja viiltelemällä aina kun tilaisuus koitti. Olin todella vaaraksi itselleni. Monesti hälytettiin vartijat pitämään kiinni, lepareita ei tuolloin ollut Ulfåsassa käytössä.
Olin tällä osastolla reilun puolenvuoden ajan ja sitten mut siirrettiin takaisin avo-osastolle... Olin huojenutunut, olin alkanut syksyllä käymään sairaalakoulussa ja oli toivoa kotiin pääsyn suhteen. Mutta mitä menin tekemään.. otin vaarallisen annoksen lääkkeitä jotka ostin läheisestä apteekista, otin ne ja jäin kiinni. Jo kolmatta kertaa vatsahuuhteluun samasta syystä. Ikää mulla taisi olla 13-14v.
Aamulla mulle kerrottiin että kunhan veriarvot paranee, mut siiretään Kellokoskelle ambulanssikyydillä. Olin jälleen kerran siirtymässä ja vaihtamassa hoitopaikkaa. Pelotti.
**********
Nyt kyllä ahdistaa, pakko lopettaa kirjottaminen tähän.. jatkan juttua ehkä joskus..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit, vielä kivempi jos käynnistäs jäljen jätät.