Epätodellisuus todellisuudessa

Vähän on turhan epätodellinen ja harhainen olo ollut viime päivinä.

Esimerkiksi, terapiaan mennessä mun eteen tuli istumaan ihan tuikitavallinen mies laukun kanssa. Mun oli pakko vaihtaa paikkaa, koska olin vakuuttunut siitä että sillä miehellä oli laukussa rynnäkkökivääri jolla se oli aikeissa ampua kaikki matkustajat. Vahdin koko matkan sen miehen liikkeitä ja eleitä, istuin oven vieressä ja oli valmiina hyppäämään ulos jos jotain tapahtuu. Tämä mies jäi sitten cittarin pysäkillä pois jättäen mut miettimään aikooko se mennä sinne cittariin sen rynkkynsä kanssa.

Kotona ollessa, joka kerta kun rapusta kuuluu ääniä (yllätys että kerrostalossa on rapussakin elämää..) pelkään että jossain palaa tai että joku aikoo tulla mun kotiini ja tappaa mun eläimet.

Kun olen poissa kotoota, pelkään että eläimet saa tuolta keittiön kaapista mun dosetin ja saavat luukut auki ja kuolevat syötyään mun lääkkeet. Piti laittaa dosetti sellaiseen kaappiin mihin elukat eivät varmasti yletä, tässä on vain se ongelma että mä unohdan ottaa lääkkeet kun en näe niitä. Pelkään myös että täällä syttyy tulipalo, tai että olen unohtanut laittaa ulko-oven kiinni tai että joku murtautuu tänne tai tai tai....

Huoh. Ei hyvä. Kyllähän mä tunnistan noi harhoiksi, mutta silti on hankala erottaa todellisuutta epätodellisuudesta ja harhasta.


Mulla on ensi viikolla psykiatri. En ole koskaan tavannut häntä ennen. Pelottaa mennä sinne, en edes tiedä onko se mies vai nainen, nimestä ei voi päätellä mitään. Haluaisin kysyä terpalta että voisiko se tulla mukaan, mutta en uskalla koska en kestäisi kieltävää vastausta.

Miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa...