Tällaista tällä kertaa

Eilen piti olla aika psykiatrille, terpan oli tarkoitus tulla mun kanssa sinne mutta olikin sitten yön aikana tullut kipeäksi, joten peruin sen lääkäriajan ja nyt sitten odotetaan uutta aikaa, siinä voi tovi mennä, mutta ei tässä nyt oikeastaan mitään akuuttia ole.
Diagnoosista on tarkoitus puhua, varmaankin. Kun terppa epäilee että mulla olisi skitsoaffektiivinen häiriö joka tarkoittaisi sitä että mä olen useamman vuoden tallannut väärällä diagnoosilla. Jos mun diagnoosi vaihtuu, niin sitten mä siirryn mielialapolilta kuntoutuspolille. Olihan tästä diagnoosiasiasta puhetta syksyllä, mutta se on jotenkin unohtunut..

Tänään kävin näyttämässä niskaani terveyskeskuksessa. Mun oli tarkoitus vain käydä varaamassa aika johonkin mielellään kauaksi tulevaisuuteen, mutta vastaanottovirkailija päätti sitten laittaa mun päivystävälle lääkärille. Istuin siellä odotushuoneessa NELJÄ tuntia ja kuuntelin ihmispentujen huutoa ja mummojen valitusta. Kaikenlisäksi mua pelotti se lääkäri ja olisin todellakin tarvinnut terpan sinne mukaan, mutta jostain syystä en soittanut sille. Lääkäri oli TIETENKIN mies ja mua oksetti kun se käpälöi mun niskaa ja yläselkää. Onneksi ei sentään tarvinnut ottaa paitaa pois.
Tohtori setä oli sitä mieltä että kyseessä on joko: atooppinen iho, sieni tai allergia. Sain antihistamiinia ja kahta eri rasvaa joista toista mä en pystynyt ottamaan kun rahat loppuivat kesken. Ohjeeksi sain että tota rasvaa jonka mä ostin, käytän nyt 5 päivää ja jos ihottuma ei haihdu, niin sitten kokeilen sitä toista, jota en siis edes ostanut. Eikä toi jonka ostin riitä varmaan edes viikoksi, mutta ei voi mitään. Joka tapauksessa, jos toi ihottuma ei haihdu tai lähtee pois ja tulee taas takaisin, pitää varata uudestaan aika lääkäriin ja sitten lähetteellä ihotautilääkärille.

Kamala päivä, vaikka en juurikaan muuta tehnyt kuin istuin odotushuoneessa. Väsyttää ja tuntuu siltä kuin olisin tehnyt isonkin urakan.

Meidän piti äidin kanssa tänään kävellä Ikeaan katsomaan porukoille uutta päiväpeittoa, mutta suunnitelmat hiukan muuttuivat koska mä istuin koko päivän terveyskeskuksessa. Sovittiin sitten että mennään huomenna jos ei sada.

Tällä viikolla on ollut erityisen hankalaa vastustaa itsetuhoilua. Tunnen itseni niin paljon huonommaksi kuin muut ihmiset, tuntuu etten osaa mitään enkä onnistu missään. Erityisesti ryhmässä tuntuu siltä etten ole edistynyt ollenkaan. Jotenkin vaikuttaa siltä että ne kaikki muut ryhmäläiset ovat päässeet eteenpäin ja oppineet juttuja. Ja mä en uskalla siellä edes nimeäni ääneen sanoa. Mä en kestä sitä että kaikkien huomio kohdistuisi minuun ja niinhän siinä käy jos ääneen jotain sanoo. Koitan kadottaa itseni olemalla hiljaa. Toivon että muut unohtaa mun olemassaolon jos en sano mitään.

Mä en vieläkään pysty juomaan vettä. Terppa patistaa mua kokeilemaan ja harjottelemaan juomista, mutta olen jo yhden lasin paiskannut seinään josta taas seurasi lasinsiruja joista seurasi viiltelyhimot. Onnistuin olemaan viiltelemättä, mutta helppoa se ei ollut.

Vaan nyt alkaa iltalääkkeet vaikuttamaan ja ajatus puuroutumaan...

Hyvää yötä siis...

Laitanpa tähän loppuun maailman suloisimman nenän ♥