Eilen käytiin siis syömässä Cantina Westissä. Reissu meni ihan hyvin, saatiin sellainen pöytä mihin ei näkynyt muita asiakkaita joten muut ruokailijat eivät häirinneet. Ruoka oli hyvää ja sitä Todellakin oli riittävästi, melkein halkaisin itseni, hah.
Käytiin vielä jälkiruokakahvilla Ursulassa. Nam.
Ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi, sain nimittäin jo nyt sossusta päätöksen ensi kuulle! Parasta on se, että ne ekaa kertaa maksaa mun hammaslääkärilaskun kokonaan! Ja kun ihmettelin miksei ole sähkölaskusta tullut päätöstä, niin ne olivatkin maksaneet sen sieltä ja unohtaneet laittaa mulle siitä tietoa. Joten se lasku on nyt maksettu kahteen kertaan. Sain myös maksusittarin lääkkeisiin ilman ruinaamista ja sitä mä tarvinkin, kerron kohta miksi.
Soitin Vantaan Energialle ja sovittiin että se mun maksama suoritus maksetaan mulle takaisin, tosin vasta vähän ajan päästä mutta kuitenkin. Sille rahalle olisi just nyt käyttöä, koska koiruudelta on nappulat lopussa, mut niillä on maksupäivä maanantaisin joten sille ei nyt voi mitään.
Ja miksi mä tarvitsen maksusittaria.. siksipä tietenkin että lääkitys muuttuu TAAS. Soitin äsken psykolle ja valitin ettei Serdolect toimi ollenkaan, mielialat vaihtelee hurjaa vauhtia päivän aikana ja harhat on edelleen samanlaisia, enkä mä nuku. Päätettiin että lopetetaan koko Serdolect ja tilalle vanha tuttu Seroquel prolong, tänään 400mg ja huomenna 800mg. Samalla mun pitäisi vähentää ketipinorin käyttöä, ettei ketiapiinin määrä mun kehossa kasvaisi liian suureksi. Nythän mä saan ottaa päivässä 700mg ketipinoria, niin olisi hyvä jos määrä pysyisi 400mg:ssa. Saapi nähdä kuin käy.
Jos muutosta olossa ei näy (parempaan suuntaan varsinkaan) niin sitten pitää ensi viikolla soittaa uudestaan. Tosin nykyinen lääkäri lähtee pois, joten puhelimeen vastaa toinen lääkäri, jonka nimi ainakin oli tuttu, että varmaan on ollut mulla joskus ennenkin.
Alkaa kyllä tosissaan nyppimään tämä lääkkeiden kanssa säätäminen. Vuosi jo mennyt eikä sopivaa lääkettä ole löytynyt.
Ai niin, kerroin psykolle että terppa on miettinyt onko mulla väärä diagnoosi, johon tohtori että se voi olla mahdollista, mutta skitsoaffektiivisella ja bipolla on hyvin saman tyyppinen lääkitys, että periaatteessa tässä kohtaa diagnoosilla ei ole niin väliä, mutta sanoi silti, että ehkä asiaa voisi tutkia.
Nyt pitäisi jaksaa raahautua sinne apteekkiin... paitsi että muistin just että mullahan taitaa olla seroja vielä jossain kaapissa, menenkin penkomaan...
tiistai 26. elokuuta 2014
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Vauhdikas viikonloppu
Perjantaista asti on ollut vauhdikas olo. Tällä kertaa siitä on ollut hyötyäkin, nimittäin eilen kun veljeni muutti, olin auttamassa eikä virta loppunut kesken, vaikka koko päivä siinä menikin.
Haettiin eilen myös mulle kaverilta ruokapöytä ja tuolit. Mun edellinen ruokapöytäni toimittaa askartelupöydän virkaa makkarissa, joten mulla ei ruokapöytää vuoteen ole ollutkaan, nyt vihdoin taas on :) Se on juuri sopivan kokoinen pieneen keittiööni.
Perjantain muistan aika sumuisesti, mutta muistan selvästi sen puolituntisen, jolloin olo oli erittäin euforinen. Istuin tossa sängylläni ja hymyilin, kuplin hyvää oloa. Ajattelin että mä voin tehdä mitä vaan eikä mikään enää koskaan epäonnistu. Elämä on ihanaa ja minua terveempää ihmistä saa hakea.
Se kesti hetken, kunnes laimeni. Olin erittäin ahdistunut, mutta tuntui kuin päässäni olisi ollut miljoonia muurahaisia kipittämässä edestakaisin poluillaan. Tunsin itseni muurahaiskeoksi.
Ajatus rientää edelleen ja on levoton olo.
Tänään oltiin serkun synttäreillä, jotka olivat sitten vähän minunkin synttärit siinä ohimennen. Sain kukkiakin! Ja serkku oli leipononut mulle tiikerkakun ♥ Huomenna mennään mummin, papan ja serkun kanssa syömään Cantina Westiin. Tänä vuonna oli minun vuoroni päättää mihin mennään, ja tuolla ollaan oltu kerran aikaisemminkin, joten tiedän sen olevan hyvä paikka.
Vähän kyllä ahdistaa taas julkinen syöminen, mutta kaipa se menee..
Tänään koittaa kohta vuoden kohokohta! Vartin päästä alkaa Bb ja mulla on 24/7! Ah onnea :D Ja huomenna telkkuun palaa Salatut elämät ja vihdoin, vihdoin voi todella sanoa että syksy on alkanut ja piinaavan kuuma kesä alkaa olemaan takanpäin.
Joskin kesästä muistuttaa hiton kiukkuiset ampiaiset jotka yrittää väkisin mennä suuhun....
Nyt se on varmaan lähettävä varaamaan paikkaa katsomosta jotta näkee bb:tä sekä telkusta että koneelta.. hahhah.. hyvästi elämä!
Haettiin eilen myös mulle kaverilta ruokapöytä ja tuolit. Mun edellinen ruokapöytäni toimittaa askartelupöydän virkaa makkarissa, joten mulla ei ruokapöytää vuoteen ole ollutkaan, nyt vihdoin taas on :) Se on juuri sopivan kokoinen pieneen keittiööni.
Perjantain muistan aika sumuisesti, mutta muistan selvästi sen puolituntisen, jolloin olo oli erittäin euforinen. Istuin tossa sängylläni ja hymyilin, kuplin hyvää oloa. Ajattelin että mä voin tehdä mitä vaan eikä mikään enää koskaan epäonnistu. Elämä on ihanaa ja minua terveempää ihmistä saa hakea.
Se kesti hetken, kunnes laimeni. Olin erittäin ahdistunut, mutta tuntui kuin päässäni olisi ollut miljoonia muurahaisia kipittämässä edestakaisin poluillaan. Tunsin itseni muurahaiskeoksi.
Ajatus rientää edelleen ja on levoton olo.
Tänään oltiin serkun synttäreillä, jotka olivat sitten vähän minunkin synttärit siinä ohimennen. Sain kukkiakin! Ja serkku oli leipononut mulle tiikerkakun ♥ Huomenna mennään mummin, papan ja serkun kanssa syömään Cantina Westiin. Tänä vuonna oli minun vuoroni päättää mihin mennään, ja tuolla ollaan oltu kerran aikaisemminkin, joten tiedän sen olevan hyvä paikka.
Vähän kyllä ahdistaa taas julkinen syöminen, mutta kaipa se menee..
Tänään koittaa kohta vuoden kohokohta! Vartin päästä alkaa Bb ja mulla on 24/7! Ah onnea :D Ja huomenna telkkuun palaa Salatut elämät ja vihdoin, vihdoin voi todella sanoa että syksy on alkanut ja piinaavan kuuma kesä alkaa olemaan takanpäin.
Joskin kesästä muistuttaa hiton kiukkuiset ampiaiset jotka yrittää väkisin mennä suuhun....
Nyt se on varmaan lähettävä varaamaan paikkaa katsomosta jotta näkee bb:tä sekä telkusta että koneelta.. hahhah.. hyvästi elämä!
torstai 21. elokuuta 2014
Jatkuu jatkuu, vai jatkuuko sittenkään?
Tänään oli terapia ja se pelottava Arviointi. Terppa oli tullut siihen tulokseen että on halukas jatkamaan mun kanssa. Joka on tietysti hyvä asia ja olen siitä yhtä aikaa sekä yllättynyt, että pelästynyt. Tavallaan, jos terppa olisi sanonut, että se ei halua jatkaa, niin mä olisin päässyt helpommalla. Uskon että tämä toinen vuosi dkt:ta on edellistä paljon rankempi. Siksi että nyt multa vaaditaan entitäkin enemmän enkä mä pysty siihen mitä multa odotetaan.
Esimerkiksi tänään, olisi pitänyt tehdä terpan kanssa tietoisuusharjoitus, läsnäoloprosentit. Siinä kerrotaan prosentteina kuinka paljon on tilanteessa läsnä ja kuinka paljon lähimenneisyydessä tai lähitulevaisuudessa.. tai jossain.
Enhän mä siihen pystynyt. Menin ihan lukkoon ja meinasin oksentaa siihen paikkaan. Toi on mulle tuttu harjoitus, sitä tehdään aika usein ryhmässä (johon mä en tietenkään ääneen osallistu, hiljaa itsekseni yleensä kyllä teen sen).
Terppa sanoi etten mä edes yritä, mikä ei pidä paikkansa. Mutta jostain syystä kaikki noi tehtävät saa mut ihan paniikkiin, vaikka tiedän että varsinkaan tässä tehtävässä ei voi tehdä väärin. Ei vaan voi. Mut silti mua ahdistaa ja pelottaa ja jännittää.
Näitä tälläisiä tullaan varmasti vaatimaan enemmän enkä mä tiedä kuinka selviän :(
Sitten viikkokorttiin pitää jatkossa kirjoittaa joka päivä vähintään yhdestä taidosta jota olen harjoitellut. Sen ei tarvitse olla joka päivä eri taito, mutta jotain on kokeiltava päivittäin. Ei se ole ongelma että mä päivittäin niitä harjottelen, mutta siitä kirjoittaminen ja puhuminen on! Ja jälleen kerran, en tiedä miksi. Se vaan on.
Huoh.
Eilen oli ryhmä. En muista siitä mitään, mutta olen mä ollut siellä.
Ensi viikolla ei ole terapiaa, ja ihme kyllä mua ei ahdista se yhtään. Päinvastoin, jostain syystä mulla on suorastaan helpottunut olo! :o
On vähän sellainen hypotusolo. Ei pahasti, mutta vähän. Muurahaiset kuhisee päässä. Miljoona asiaa pyörii yhtä aikaa mielessä.
Rahattomuus ahdistaa, pelottaa että loppuu taas nappulat herra koiralta. Ne ei kyllä mitenkään riitä syyskuuhun asti.
Sossukaan ei tee töitään, tästä on yli kuukausi kun vein mun sähkölaskun sinne, eikä siitä ole vieläkään tullut päätöstä. Eilen vein uuden toimeentulotukihakemuksen liitteineen, saapi nähdä kauanko kestää jotta siitä tulee päätös. Siinä on mukana myös mun hammaslääkärilasku joka ei ole ihan pieni.
Aargh... pitäisi äkkiä keksiä jotain, ennen kuin tämä ahdistus vie mut mukanaan.. kylppärissä oleva ensiaputerä huutaa ja kiljuu, mutta toistaiseksi järki kieltää tarrautumasta siihen. Yritän sanoa itselleni, että terapian jälkeiset tunnit ja yleensä kyllä koko ilta, on aina rankkaa. On aina sellanen pöllähtänyt ja väsynyt olo, siihen ei tarvita viiltoja jotta siitä selviytyy.. ei tarvita, eihän?
Esimerkiksi tänään, olisi pitänyt tehdä terpan kanssa tietoisuusharjoitus, läsnäoloprosentit. Siinä kerrotaan prosentteina kuinka paljon on tilanteessa läsnä ja kuinka paljon lähimenneisyydessä tai lähitulevaisuudessa.. tai jossain.
Enhän mä siihen pystynyt. Menin ihan lukkoon ja meinasin oksentaa siihen paikkaan. Toi on mulle tuttu harjoitus, sitä tehdään aika usein ryhmässä (johon mä en tietenkään ääneen osallistu, hiljaa itsekseni yleensä kyllä teen sen).
Terppa sanoi etten mä edes yritä, mikä ei pidä paikkansa. Mutta jostain syystä kaikki noi tehtävät saa mut ihan paniikkiin, vaikka tiedän että varsinkaan tässä tehtävässä ei voi tehdä väärin. Ei vaan voi. Mut silti mua ahdistaa ja pelottaa ja jännittää.
Näitä tälläisiä tullaan varmasti vaatimaan enemmän enkä mä tiedä kuinka selviän :(
Sitten viikkokorttiin pitää jatkossa kirjoittaa joka päivä vähintään yhdestä taidosta jota olen harjoitellut. Sen ei tarvitse olla joka päivä eri taito, mutta jotain on kokeiltava päivittäin. Ei se ole ongelma että mä päivittäin niitä harjottelen, mutta siitä kirjoittaminen ja puhuminen on! Ja jälleen kerran, en tiedä miksi. Se vaan on.
Huoh.
Eilen oli ryhmä. En muista siitä mitään, mutta olen mä ollut siellä.
Ensi viikolla ei ole terapiaa, ja ihme kyllä mua ei ahdista se yhtään. Päinvastoin, jostain syystä mulla on suorastaan helpottunut olo! :o
On vähän sellainen hypotusolo. Ei pahasti, mutta vähän. Muurahaiset kuhisee päässä. Miljoona asiaa pyörii yhtä aikaa mielessä.
Rahattomuus ahdistaa, pelottaa että loppuu taas nappulat herra koiralta. Ne ei kyllä mitenkään riitä syyskuuhun asti.
Sossukaan ei tee töitään, tästä on yli kuukausi kun vein mun sähkölaskun sinne, eikä siitä ole vieläkään tullut päätöstä. Eilen vein uuden toimeentulotukihakemuksen liitteineen, saapi nähdä kauanko kestää jotta siitä tulee päätös. Siinä on mukana myös mun hammaslääkärilasku joka ei ole ihan pieni.
Aargh... pitäisi äkkiä keksiä jotain, ennen kuin tämä ahdistus vie mut mukanaan.. kylppärissä oleva ensiaputerä huutaa ja kiljuu, mutta toistaiseksi järki kieltää tarrautumasta siihen. Yritän sanoa itselleni, että terapian jälkeiset tunnit ja yleensä kyllä koko ilta, on aina rankkaa. On aina sellanen pöllähtänyt ja väsynyt olo, siihen ei tarvita viiltoja jotta siitä selviytyy.. ei tarvita, eihän?
lauantai 16. elokuuta 2014
Eilen musta tuli vanha
Eilen mä vanhenin. Olen jo 29v. Kamalaa!! :( Vietin päivän suurimmaksi osaksi peittojen alla. Iltapäivällä kävin veljeä avustamassa muutossa ja sitten kävin porukoilla syömässä ja kahvittelemassa.
Vanha vanha vanha vanha.
Tänään käytiin äidin ja veljen kanssa Oklahomassa syömässä, vähän niin kuin synttäriateria. Oli kyllä hyvää, mutta koska on lauantai, ravintola oli ääriään myöten täynnä ja siellä oli aika äänekäs polttariporukkakin. Se ahdisti, paljon.
Mutta joka tapauksessa, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Nam.
On jo pidempään ollut fyysisesti omituinen olo. Väsyttää koko ajan, hengästyn ihan pienestäkin liikunnasta ja muutenkin on jotenkin huono olo. En jaksa tehdä mitään.
Varsinkin tänään on ollut erityisen vaikea olo, sen lisäksi että käytiin ravintolassa, käytiin sitä ennen kirppiksellä ja mä luulin että mulla menee jalat alta siellä kun oli niin vaikea olo. Välillä huimaa. Ja ei, ei johdu siitä että en söisi, kyllä mä syön. Ainut asia mitä en tee, on veden juonti. Veteen mä En koske. Mutta juon kyllä muuta.
Ensi viikonloppuna mun veli muuttaa lopullisesti (naapuri taloon) ja samalla voitaisiin hakea mulle ruokapöytä ja tuolit, mun kaverin sisko lupas ne mulle kun ei itse tarvitse ja mulla ei ole ruokapöytää ollenkaan, kun otin sen askartelukäyttöön..
Epätodellinen olo. Tuntuu kuin olisin kuplassa. Kaikki äänet tuntuvat tulevan toisesta ulottuvuudesta.
Huomenna on sunnuntai ja ihan kohta on taas keskiviikko ja pitäisi ryhmään mennä. Ei vois vähempää kiinnostaa. Mua pelottaa mennä sinne, viime viikkoisen jälkeen.
Torstaina on terapia ja sillon saan tietää, saanko mä jatkaa dkt:ta vielä, vai päättyykö se tähän.
Pelottaa.
Vanha vanha vanha vanha.
Tänään käytiin äidin ja veljen kanssa Oklahomassa syömässä, vähän niin kuin synttäriateria. Oli kyllä hyvää, mutta koska on lauantai, ravintola oli ääriään myöten täynnä ja siellä oli aika äänekäs polttariporukkakin. Se ahdisti, paljon.
Mutta joka tapauksessa, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Nam.
On jo pidempään ollut fyysisesti omituinen olo. Väsyttää koko ajan, hengästyn ihan pienestäkin liikunnasta ja muutenkin on jotenkin huono olo. En jaksa tehdä mitään.
Varsinkin tänään on ollut erityisen vaikea olo, sen lisäksi että käytiin ravintolassa, käytiin sitä ennen kirppiksellä ja mä luulin että mulla menee jalat alta siellä kun oli niin vaikea olo. Välillä huimaa. Ja ei, ei johdu siitä että en söisi, kyllä mä syön. Ainut asia mitä en tee, on veden juonti. Veteen mä En koske. Mutta juon kyllä muuta.
Ensi viikonloppuna mun veli muuttaa lopullisesti (naapuri taloon) ja samalla voitaisiin hakea mulle ruokapöytä ja tuolit, mun kaverin sisko lupas ne mulle kun ei itse tarvitse ja mulla ei ole ruokapöytää ollenkaan, kun otin sen askartelukäyttöön..
Epätodellinen olo. Tuntuu kuin olisin kuplassa. Kaikki äänet tuntuvat tulevan toisesta ulottuvuudesta.
Huomenna on sunnuntai ja ihan kohta on taas keskiviikko ja pitäisi ryhmään mennä. Ei vois vähempää kiinnostaa. Mua pelottaa mennä sinne, viime viikkoisen jälkeen.
Torstaina on terapia ja sillon saan tietää, saanko mä jatkaa dkt:ta vielä, vai päättyykö se tähän.
Pelottaa.
torstai 14. elokuuta 2014
Diagnoosina sillisalaatti
Tänään siis alkoi terapia pitkän tauon jälkeen :) Olen siitä erittäin tyytyväinen. Oli ihan parasta nähdä terppaa ja puhua jutuista.. käytiin tosin aika pintapuolisesti läpi viikkokortit, puhuttiin myös eilisestä ryhmästä josta lähdin kesken pois, toisten ryhmäläisten käytöksen vuoksi. Terppa sanoi, että siinä tilanteessa olin toiminut oikein (puolustin toista ryhmäläistä.. tai jotain), mutta on väärin että mä joudun kärsimään kun toiset pöllöilee. En nyt jaksa selittää mitä tapahtui, mutta kaikki sai alkunsa jo viime viikolla ja eilen tilanne kärjistyi niin, että sekä minä että yksi toinenkin ryhmäläinen lähti kesken kotiin.
Siitä puhuttiin jonkin verran.
Mutta sitten oli tärkeämpi asia jota terppa oli miettinyt.
Että onko mulla kenties täysin väärä diagnoosi.
Terppa on miettinyt, että mulla voisi olla skitsoaffektiivinen häiriö. Mulle on vuoden ajan etsitty sopivaa lääkitystä bipon hoitoon, mutta sopivaa lääkettä ei vain ole löytynyt. Harhat on ja pysyy.
Kun kysyin että mites sitten kun mulla on niitä hypojaksoja, niin terppa sanoi, että nekin kuuluvat skitsoaffektiiviseen.
Olihan mulla joskus ihan vähän aikaa tuo diagnoosinakin, mutta se otettiin pois.
Jotenkin pelottavaa että mun kaksisuuntaisuus ei olisikaan sitä, vaan jotain ihan muuta. Vai voisinko olla sekä bipo, epävakaa että skitsoaffektiinen?
Kammottavaa.
Pelästyin kun tajusin, että sittenhän mä en enää kuulu mielialahäiriöpolille enkä siis myöskään osastolle joutuessani pääsisi tutulle osastolle, vaan joutuisin ihan muualle. Tähän terppa totesi, että tästä tutusta osastosta tulee vuoden sisällä AVO-OSASTO! Siis WHAAT!?! Kuka neropatti sen on menny keksimään? Ja suljettu osasto olisi stadissa ja siellä sekaisin espoolaiset, vantaalaiset ja helsinkiläiset. Siis voi jee mä sanon.
Enmävaantajuaenkäymmärrä.
Siitä puhuttiin jonkin verran.
Mutta sitten oli tärkeämpi asia jota terppa oli miettinyt.
Että onko mulla kenties täysin väärä diagnoosi.
Terppa on miettinyt, että mulla voisi olla skitsoaffektiivinen häiriö. Mulle on vuoden ajan etsitty sopivaa lääkitystä bipon hoitoon, mutta sopivaa lääkettä ei vain ole löytynyt. Harhat on ja pysyy.
Kun kysyin että mites sitten kun mulla on niitä hypojaksoja, niin terppa sanoi, että nekin kuuluvat skitsoaffektiiviseen.
Olihan mulla joskus ihan vähän aikaa tuo diagnoosinakin, mutta se otettiin pois.
Jotenkin pelottavaa että mun kaksisuuntaisuus ei olisikaan sitä, vaan jotain ihan muuta. Vai voisinko olla sekä bipo, epävakaa että skitsoaffektiinen?
Kammottavaa.
Pelästyin kun tajusin, että sittenhän mä en enää kuulu mielialahäiriöpolille enkä siis myöskään osastolle joutuessani pääsisi tutulle osastolle, vaan joutuisin ihan muualle. Tähän terppa totesi, että tästä tutusta osastosta tulee vuoden sisällä AVO-OSASTO! Siis WHAAT!?! Kuka neropatti sen on menny keksimään? Ja suljettu osasto olisi stadissa ja siellä sekaisin espoolaiset, vantaalaiset ja helsinkiläiset. Siis voi jee mä sanon.
Enmävaantajuaenkäymmärrä.
tiistai 12. elokuuta 2014
Ne tietää, että mä olen hullu
Tänään oli hammaslääkärissä käynti. Paikkasi viimeiset reiät ja nyt on marraskuussa enää hammaskiven poistoa. Muuten on hampit kunnossa nyt, vihdoin! Ennen joulua tämä rumba aloitettiin ja vasta nyt elokuussa se on ohi. Ehkä kannattaisi jatkossa käydä tarkastuksessa vähän useammin, ei niin että aina päivystykseen siinä pisteessä että hammas on vedettävä pois... minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.. etc..
Turvaton ja ahdistunut olo. Tuntuisi paremmalta, jos ovi olisi lukossa sisäpuolelta, eikä minulla olisi itselläni avainta siihen.
Epätodellinen, harhainen tunnelma.
Iltalenkillä vastaan tulevat ihmiset lähettelivät minusta viestejä johonkin, jollekin.
Naapurit aivan varmasti kuuntelevat mitä teen täällä, ne tietää että mä olen hullu ja siksi kyttäävät.
Vielä jokin pieni järjen ääni yrittää kuiskailla, että noi on harhoja.
Ne on harhoja.
Ne on harhoja.
Mutta ne on niin toden tuntuisia.
Ääni kuiskaa korvaan, käskee viiltämään, käskee ottamaan lääkkeitä.
Tapa itsesi, ennen kuin tulet tapetuksi.
Huomenna on taas ryhmä. Voi tuskien tuska. Onks ihan pakko jos ei halua? Ei mua siellä kukaan kaipaa, tuskin ne edes huomaa jos mä en mene. Olenhan näkymätön, arvoton.
Torstaita odotan, sitten on terapia ja tämä kamala kesä alkaa olemaan ohitse.
Vielä kun nämä helteet haihtuisivat kokonaan.. tänään satoi vettä kun olin menossa hammaslääkäriin. Oli ihana tuntea sadepisarat iholla.
Halu vahingoittaa itseäni on suuri. Haluan tuntea terän tanssivan ihollani.
Haluan kuolla.
Turvaton ja ahdistunut olo. Tuntuisi paremmalta, jos ovi olisi lukossa sisäpuolelta, eikä minulla olisi itselläni avainta siihen.
Epätodellinen, harhainen tunnelma.
Iltalenkillä vastaan tulevat ihmiset lähettelivät minusta viestejä johonkin, jollekin.
Naapurit aivan varmasti kuuntelevat mitä teen täällä, ne tietää että mä olen hullu ja siksi kyttäävät.
Vielä jokin pieni järjen ääni yrittää kuiskailla, että noi on harhoja.
Ne on harhoja.
Ne on harhoja.
Mutta ne on niin toden tuntuisia.
Ääni kuiskaa korvaan, käskee viiltämään, käskee ottamaan lääkkeitä.
Tapa itsesi, ennen kuin tulet tapetuksi.
Huomenna on taas ryhmä. Voi tuskien tuska. Onks ihan pakko jos ei halua? Ei mua siellä kukaan kaipaa, tuskin ne edes huomaa jos mä en mene. Olenhan näkymätön, arvoton.
Torstaita odotan, sitten on terapia ja tämä kamala kesä alkaa olemaan ohitse.
Vielä kun nämä helteet haihtuisivat kokonaan.. tänään satoi vettä kun olin menossa hammaslääkäriin. Oli ihana tuntea sadepisarat iholla.
Halu vahingoittaa itseäni on suuri. Haluan tuntea terän tanssivan ihollani.
Haluan kuolla.
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Päivä Porkkalassa
Eilen oli oikeastaan ihan kiva päivä. Pitkästä aikaa. Lähdettiin aamusta äidin, iskän ja papan kanssa torille ja aamupalalla Ursulaan jonne myös mun kummisetä vaimoineen tuli. Sitten kurvattiin koko porukka Porkkalaan mökille uimaan ja oleilemaan.
En edes muista koska olisin viimeksi meressä uinut! Siitä on valovuosia. Meidän ranta on sikäli vähän huono että se on tosi pahasti levääntynyt, kun siinä niin harvoin uidaan, mutta eipä se lopulta niin hirveästi haitannut, siihen levään tottui aika nopeasti.
Huomenna on taas oma terppa vastaamassa puhelimeen ja torstaina vihdoin on terapia! Mutta siltikin, odottavan aika on pitkä.. todella, todella pitkä.
Tänään olen tehnyt kolme tilauskorttia, muuta en ole jaksanut. Olen yrittänyt nukkua, mutta koska uni ei ole tullut, olen katsellut Housea koneelta. Sellainen "en jaksa olla" päivä. Tekisi mieli vaan kadota.
Kohta alkaa kauan odotettu Bb! Harmi vaan ettei mulla ole varaa ostaa 24/7:kaa, ainakaan heti alkuun. Joka iltaiset koosteet tulee varmasti katsottua, mutta niistä ei näe kuin pienen osan talon tapahtumista..
Paljon olisi asiaa, mutta en nyt osaa laittaa ajatuksia paperille, joten jääköön tämä nyt..
En edes muista koska olisin viimeksi meressä uinut! Siitä on valovuosia. Meidän ranta on sikäli vähän huono että se on tosi pahasti levääntynyt, kun siinä niin harvoin uidaan, mutta eipä se lopulta niin hirveästi haitannut, siihen levään tottui aika nopeasti.
Huomenna on taas oma terppa vastaamassa puhelimeen ja torstaina vihdoin on terapia! Mutta siltikin, odottavan aika on pitkä.. todella, todella pitkä.
Tänään olen tehnyt kolme tilauskorttia, muuta en ole jaksanut. Olen yrittänyt nukkua, mutta koska uni ei ole tullut, olen katsellut Housea koneelta. Sellainen "en jaksa olla" päivä. Tekisi mieli vaan kadota.
Kohta alkaa kauan odotettu Bb! Harmi vaan ettei mulla ole varaa ostaa 24/7:kaa, ainakaan heti alkuun. Joka iltaiset koosteet tulee varmasti katsottua, mutta niistä ei näe kuin pienen osan talon tapahtumista..
Paljon olisi asiaa, mutta en nyt osaa laittaa ajatuksia paperille, joten jääköön tämä nyt..
keskiviikko 6. elokuuta 2014
Arjen paluu
Tänään oli ensimmäinen ryhmä kesätauon jälkeen.
Ja kuten jo ennalta ajattelin, se oli pelkkää kärsimystä.
Ahdisti, kuulin ääniä, oksetti, pelotti ... mitä vielä.
En muista juurikaan mitään siitä mistä puhuttiin.
Todella hyödyllistä siis.
Huoh.
Nyt alkaa taas tämä jatkuva pieni paniikki, melkein olin unohtanut miten kamalaa tämä on. Keskiviikkona ryhmän jälkeen on helpottunut olo - se on ohi - mutta sitten viimeistään lauantaina alkaa paniikki tulevasta keskiviikosta.. Keskiviikot pitäisi kieltää lailla...
Huomenna on torstai ja tasan viikko seuraavaan terapiaan. En enää jaksaisi odottaa.. tosin mun tuurilla siitä tapaamisesta tulee huono ja sitten olen odottanut ihan "turhaan".
Tästä on nyt noin viikko kun nostin lääkityksen annostusta eikä siitä ole ollut apua. Harhoja on edelleen, nukkuminen olematonta ja dissoilu on lisääntynyt. Olen nyt muutamana yönä "herännyt" pihalta ja kauhua ei voi sanoin kuvailla kun olen tajunnut että olen keskellä metsää enkä Yhtään tiedä missä on se metsä, mihin olen vaeltanut. Onneksi kaupungissa nämä metsät ovat aika pieniä, joten eksymään en ole päässyt.
Muutenkin mulla muisti pätkii pahasti, tuntuu kuin mun muistista olisi leikelty palasia pois, jätetty tilalle vain tyhjää.
Nyt juuri tällä hetkellä on hirmuinen viiltelyhimo. Tekisi niin mieli ottaa ja upottaa terä ranteeseen, repiä, raastaa, raadella... Itseni vahingoittaminen on mulle huumetta.. kun sen kerran aloittaa, sitä on mahdotonta lopettaa. Mä melkein kuulen sen terän kutsun, lääkkeiden huudon kaapista.. tule, mene ja ota..
Eikä elämää helpota yhtään se, että mun pään sisäiset äänetkin käskevät viiltelemään.
En vieläkään juo hanavettä. Siinä on jotain pahaa. Olen aika vähäisellä juomisella muutenkin, kun tuntuu että kaikessa on jotain pahaa. Jotain itiöitä, jotka alkavat kasvamaan mun sisälläni.
... pitäiskö ottaa yhteyttä psykiatriin?
Ja kuten jo ennalta ajattelin, se oli pelkkää kärsimystä.
Ahdisti, kuulin ääniä, oksetti, pelotti ... mitä vielä.
En muista juurikaan mitään siitä mistä puhuttiin.
Todella hyödyllistä siis.
Huoh.
Nyt alkaa taas tämä jatkuva pieni paniikki, melkein olin unohtanut miten kamalaa tämä on. Keskiviikkona ryhmän jälkeen on helpottunut olo - se on ohi - mutta sitten viimeistään lauantaina alkaa paniikki tulevasta keskiviikosta.. Keskiviikot pitäisi kieltää lailla...
Huomenna on torstai ja tasan viikko seuraavaan terapiaan. En enää jaksaisi odottaa.. tosin mun tuurilla siitä tapaamisesta tulee huono ja sitten olen odottanut ihan "turhaan".
Tästä on nyt noin viikko kun nostin lääkityksen annostusta eikä siitä ole ollut apua. Harhoja on edelleen, nukkuminen olematonta ja dissoilu on lisääntynyt. Olen nyt muutamana yönä "herännyt" pihalta ja kauhua ei voi sanoin kuvailla kun olen tajunnut että olen keskellä metsää enkä Yhtään tiedä missä on se metsä, mihin olen vaeltanut. Onneksi kaupungissa nämä metsät ovat aika pieniä, joten eksymään en ole päässyt.
Muutenkin mulla muisti pätkii pahasti, tuntuu kuin mun muistista olisi leikelty palasia pois, jätetty tilalle vain tyhjää.
Nyt juuri tällä hetkellä on hirmuinen viiltelyhimo. Tekisi niin mieli ottaa ja upottaa terä ranteeseen, repiä, raastaa, raadella... Itseni vahingoittaminen on mulle huumetta.. kun sen kerran aloittaa, sitä on mahdotonta lopettaa. Mä melkein kuulen sen terän kutsun, lääkkeiden huudon kaapista.. tule, mene ja ota..
Eikä elämää helpota yhtään se, että mun pään sisäiset äänetkin käskevät viiltelemään.
En vieläkään juo hanavettä. Siinä on jotain pahaa. Olen aika vähäisellä juomisella muutenkin, kun tuntuu että kaikessa on jotain pahaa. Jotain itiöitä, jotka alkavat kasvamaan mun sisälläni.
... pitäiskö ottaa yhteyttä psykiatriin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)