Toivon kuolemaa. En jaksa jaksaa. Tuntuu että kaikki kaatuu niskaan, tuntuu että putoan eikä kukaan ole ottamassa koppia. Tuntuu että olen menettänyt kaiken ja kaikki, mitä menetettävissä on.
Olisi vain se askel otettava. Se viimeinen askel joka veisi pois kivun ja tuskan.
Lääkkeitä olisi ehkä riittävästi, mutta en ole varma. En ole koskaan yrittänyt Tenoxilla viedä henkeäni, ehkä nyt olisi sopiva aika yrittää.
Tuntuu ettei kukaan välitä. Vaikka äskenkin terppa soitti mulle ja kysyi muistinko käydä kaupassa kotimatkalla (tänään oli terapia). En ole juonut vettä kuukausiin, varmaan puoleen vuoteen. Ja sovittiin terapiassa että käyn ostamassa mehua koska olen elänyt kahvilla jo monta päivää. En sitten pystynyt menemään kauppaan.
Terppa sanoi olevansa huolissaan ja siksi soitti perään. Lupasin että käyn kaupassa huomenna. Mulla pitäisi olla pari euroa tilillä, kai sillä jotain mehua saa.
On niin vaikea olo. Terät huutaa kylppäristä ja lääkkeet kolisee paketeissaan.
Yöt menee vaihtelevasti. Heräilen omaan huutooni, pahat unet ja möröt häiritsee. Näen unta että mun eläimille sattuu jotain, tai olen uppoavassa laivassa tai putoavassa lentokoneessa.
Kun ne voimat loppuu, niin ne todellakin loppuu.
Ja mun voimat alkaa olemaan lopussa.
Ei ole aika. Etkä ole menettänyt vielä kaikkea, onhan sulla vielä sun eläimet ja perhe. Vaikka mielenterveys olisi mennyt niin pah, niitä saa terapiasta uusia eikö niin? Mutta tiedän että kaikki tuntuu nyt loputtomalta ja sairaan vaikealta. Soitan huomenna. <3
VastaaPoista