Kävin perjantaina pitkästä aikaa baarissa. Melkein selvinpäin. Veli ja sen tyttis oli mukana, oikeastaan se oli niiden idea että mennään. Laulettiin pari biisiä ja sit kotiin nukkumaan.
Nyt ahdistaa. Käytiin vaarilla kahvilla ja musta tuntu koko ajan että tukehdun.
Sairaalalasku kolahti torstaina, melkein 500€. Sen lisäksi 50€:n hammaslääkärilasku. Saa nähdä maksaako sossu niitä.
Mä en jaksa tätä rahattomuutta. Se on aina "ylimääräinen" ahdistuksen aihe. Koiralta loppuu nappulat ennen kuin joulukuun eläkettä, en tiedä mitä teen. En mitenkään haluaisi turvautua Vivukseen, niitä lainoja on tosi ärsyttävä maksaa takaisin.
On niin tuskainen olo että tekisi mieli tehdä terän kanssa lähempää tuttavuutta.
En jaksa.
x(
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Itsemurhan tehneiden muistopäivä
Tänään muistellaan heitä, jotka ovat oman käden kautta poistuneet tästä maailmasta. Toivon että jokainen itsemurhaan päätynyt on päässyt paikkaan parempaan, jossa ei ole kipua eikä ahdistusta. En usko mihinkään "taivas-helvetti" juttuun, mutta haluan uskoa siihen, että on olemassa parempi todellisuus kuin tämä missä me nyt olemme. Siksihän minäkin kuolla haluan, koska en usko että voin koskaan olla tässä elämässä onnellinen tai edes tyytyväinen. En jaksa uskoa, että mun elämästä voisi tulla elämisen arvoista. En toivo kenellekkään sellaista elämää, että haluaa sen omin käsin keskeyttää. Silti meitä on niin paljon. Aivan liikaa, ihmisraunioita. Otuksia, jotka ovat menettäneet otteensa jo aikoja sitten. Mä tiedän, että mä tulen kuolemaan oman käden kautta, enemmin tai myöhemmin. Vielä en ole siinä onnistunut, mutta jokin päivä se tulee tapahtumaan.
Mä tiedän sen.
Mutta nyt toistaiseksi olen hengissä ja yritän räpiköidä läpi tulen ja jään. Käyn terapiassa vaikka tuntuu siltä etten jaksaisi tai haluaisi. Nielen sen, että mut aina hylätään, puren hammasta ja oksennan ahdistustani, mutta olen .En voi sanoa että elän, koska mä en tätä sanoisi elämäksi. Mulla ei ole mitään. Jos mulla ei olisi äitiä, en näkisi koskaan ihmisiä. Jos mulla ei olisi terapeuttia, en saisi hoitoa. En näkisi ketään, eikä kukaan tietäisi mun olemassa olostani. Haihtuisin savuna ilmaan. Kukaan ei huomaisi.
Ahdistaa niin että oksettaa. Rintakehää puristaa ja silmissä pimenee.
Tunnen olevani niin yksin.
Eilinen terapia meni täysin v*tuiks. En edes tiedä miksi, mutta mua ärsytti kaikki mitä terppa mulle sanoi. Ihan kaikki. Ja tietysti mua jälkeenpäin otti päähän että olin niin ilkeä. En edes ihan tarkkaan muista kaikkea, mutta sen muistan että olisin voinut käyttäytyä toisin. Terppahan yrittää vaan auttaa mua ja mä teen siitä vaikeaa olemalla omaitseni. Ja terapiaakin on jäljellä niin lyhyen aikaa enää. Puoli vuotta. Sitten se on ohi. Sitten ei ole enää mitään. Ajatuskin polille palaamisesta kuvottaa.
Mutta vielä ei olla siellä.
En ole vieläkään saanut soitettua psykiatrille jotta uusisi reseptit. Labraankin pitäisi pyytää uusi lähete. Mitään en saa aikaiseksi.
Laitoin Tori.fi:n kolme avainnauhaa myyntiin. Mä en kestä tätä rahattomuutta! Kumpa voisin mennä töihin. Ahdistaa niin että järki on lähteä. En tiedä enää mitä teen.
*syvä, ahdistunut huokaus*
Torstaina oli hammaslääkäri. Hammaskiven poistoa. Se oli KAMALAA. Ja kesti ikuisuuden. Ja varmaan tulee satasen lasku sieltäkin. Mutta enää ei tarvitse hammaslääkärissä juosta. Vuosi siihen menikin että saatiin mun hampaat kuntoon.
Nyt jos menis kokeilemaan telkkarin tuijotusta.. Ihan tyhmää kun Bb:kin loppui. Voitto tosin meni onneksi sinne minne pitikin.
Nyt huspois.
Mä tiedän sen.
Mutta nyt toistaiseksi olen hengissä ja yritän räpiköidä läpi tulen ja jään. Käyn terapiassa vaikka tuntuu siltä etten jaksaisi tai haluaisi. Nielen sen, että mut aina hylätään, puren hammasta ja oksennan ahdistustani, mutta olen .En voi sanoa että elän, koska mä en tätä sanoisi elämäksi. Mulla ei ole mitään. Jos mulla ei olisi äitiä, en näkisi koskaan ihmisiä. Jos mulla ei olisi terapeuttia, en saisi hoitoa. En näkisi ketään, eikä kukaan tietäisi mun olemassa olostani. Haihtuisin savuna ilmaan. Kukaan ei huomaisi.
Ahdistaa niin että oksettaa. Rintakehää puristaa ja silmissä pimenee.
Tunnen olevani niin yksin.
Eilinen terapia meni täysin v*tuiks. En edes tiedä miksi, mutta mua ärsytti kaikki mitä terppa mulle sanoi. Ihan kaikki. Ja tietysti mua jälkeenpäin otti päähän että olin niin ilkeä. En edes ihan tarkkaan muista kaikkea, mutta sen muistan että olisin voinut käyttäytyä toisin. Terppahan yrittää vaan auttaa mua ja mä teen siitä vaikeaa olemalla omaitseni. Ja terapiaakin on jäljellä niin lyhyen aikaa enää. Puoli vuotta. Sitten se on ohi. Sitten ei ole enää mitään. Ajatuskin polille palaamisesta kuvottaa.
Mutta vielä ei olla siellä.
En ole vieläkään saanut soitettua psykiatrille jotta uusisi reseptit. Labraankin pitäisi pyytää uusi lähete. Mitään en saa aikaiseksi.
Laitoin Tori.fi:n kolme avainnauhaa myyntiin. Mä en kestä tätä rahattomuutta! Kumpa voisin mennä töihin. Ahdistaa niin että järki on lähteä. En tiedä enää mitä teen.
*syvä, ahdistunut huokaus*
Torstaina oli hammaslääkäri. Hammaskiven poistoa. Se oli KAMALAA. Ja kesti ikuisuuden. Ja varmaan tulee satasen lasku sieltäkin. Mutta enää ei tarvitse hammaslääkärissä juosta. Vuosi siihen menikin että saatiin mun hampaat kuntoon.
Nyt jos menis kokeilemaan telkkarin tuijotusta.. Ihan tyhmää kun Bb:kin loppui. Voitto tosin meni onneksi sinne minne pitikin.
Nyt huspois.
torstai 13. marraskuuta 2014
Narinaa
Olen huomannut että blogini on saanut uusia lukijoita, kiitos teille kaikille jotka jaksatte valitustani lukea ♥
Eilen ei ollut ryhmää. Heräsin aamulla viestiin jossa kerrottiin että ryhmää ei voida pitää koska toinen ohjaajista on sairastunut ja sijaista ei saatu. Olin varsin tyytyväinen ettei tarvinnut lähteä.
... ajattelin nimittäin, että TÄNÄÄN mä siivoan täällä! Mikä vitsi! Sain mä sentään tiskattua, mutta siihen mun siivoukset jäi. Otin parin tunnin päikkärit ja sitten menin porukoille syömään.
Että se siivouksesta sitten.
Nyt mulla olisi pari tuntia aikaa siivoilla ennen kuin lähden hammaskiven poistoon. Ahdistaa jo valmiiksi siitä tuleva lasku. Oletan että tämä on aika kivuton toimenpide joten pakotan itseni pysymään rauhallisena, pitää kyllä varmaan ottaa Serenase ennen kuin lähen.
On jotenkin epämukava olo.
Rahattomuus ahdistaa ja inhottaa. Kuukaudesta toiseen sama laulu. Seuraavan kerran tulee rahaa vasta reilun viikon päästä ja koiralla alkaa olemaan ruoka lopussa. Puhumattakaan ihmiselle kelpaavasta ravinnosta.
Ai niin, sain kirjastosta vastauksen. Ikävä kyllä siellä ei voida järjestää koru/korttimyyntiä. Hiisi, missä mä noita tekeleitäni alkaisin myymään?! Turhauttaa tehdä yhtään mitään uutta, kun entisiäkin on kaikki paikat pullollaan. Ja sitten jos mä en tee mitään, ahdistun ja masennun entisestään.
Huoh. Mut jospa sitä nyt ottaisi ja tekisi yhden asian kerrallaan; siivoan tämän pöydän.
Eilen ei ollut ryhmää. Heräsin aamulla viestiin jossa kerrottiin että ryhmää ei voida pitää koska toinen ohjaajista on sairastunut ja sijaista ei saatu. Olin varsin tyytyväinen ettei tarvinnut lähteä.
... ajattelin nimittäin, että TÄNÄÄN mä siivoan täällä! Mikä vitsi! Sain mä sentään tiskattua, mutta siihen mun siivoukset jäi. Otin parin tunnin päikkärit ja sitten menin porukoille syömään.
Että se siivouksesta sitten.
Nyt mulla olisi pari tuntia aikaa siivoilla ennen kuin lähden hammaskiven poistoon. Ahdistaa jo valmiiksi siitä tuleva lasku. Oletan että tämä on aika kivuton toimenpide joten pakotan itseni pysymään rauhallisena, pitää kyllä varmaan ottaa Serenase ennen kuin lähen.
On jotenkin epämukava olo.
Rahattomuus ahdistaa ja inhottaa. Kuukaudesta toiseen sama laulu. Seuraavan kerran tulee rahaa vasta reilun viikon päästä ja koiralla alkaa olemaan ruoka lopussa. Puhumattakaan ihmiselle kelpaavasta ravinnosta.
Ai niin, sain kirjastosta vastauksen. Ikävä kyllä siellä ei voida järjestää koru/korttimyyntiä. Hiisi, missä mä noita tekeleitäni alkaisin myymään?! Turhauttaa tehdä yhtään mitään uutta, kun entisiäkin on kaikki paikat pullollaan. Ja sitten jos mä en tee mitään, ahdistun ja masennun entisestään.
Huoh. Mut jospa sitä nyt ottaisi ja tekisi yhden asian kerrallaan; siivoan tämän pöydän.
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Sisko tahtoo humalaan!!
Selittämätön halu humaltua!
Erehdyin eilen terapiassa mainitsemaan halustani vetää lärvit. Oikeastaan virhe oli siinä, kun kerroin kenen kanssa haluaisin sen tehdä. Mun ei kuulema pitäisi houkutella tätä toista osapuolta käyttämään alkoholia. Enhän mä houkutellutkaan, (perjantaina siis) vaan koko juttu jäi ajatustasolle. Ei mulla ole edes rahaa juoda. Ja ihan hyvä niin.
Vähän tuntuu olevan vauhdikas olo. Ehkä kenties viheitä sekamuotoisesta jaksosta? Kumpa se olisi vauhtipainotteinen, niin saisin jotain aikaiseksikin.
Tänään oli isänpäivä. Kävin porukoilla ja sitten mentiin kahville mummille.
Eilen terapiassa mietittiin miten saisin myytyä koruja/kortteja. Terppa lupasi selvittää voiko siellä sairaalalla jossain myydä ja minä otan selvää onko myynti ja näyttely mahdollista tossa meidän pienessä kirjastossa. Lähetinkin sinne jo eilen sähköpostia. Äsken tein pitkästä aikaa avainnauhan, tässä pieni maistiainen siitä mitä on myynnissä:
Erehdyin eilen terapiassa mainitsemaan halustani vetää lärvit. Oikeastaan virhe oli siinä, kun kerroin kenen kanssa haluaisin sen tehdä. Mun ei kuulema pitäisi houkutella tätä toista osapuolta käyttämään alkoholia. Enhän mä houkutellutkaan, (perjantaina siis) vaan koko juttu jäi ajatustasolle. Ei mulla ole edes rahaa juoda. Ja ihan hyvä niin.
Vähän tuntuu olevan vauhdikas olo. Ehkä kenties viheitä sekamuotoisesta jaksosta? Kumpa se olisi vauhtipainotteinen, niin saisin jotain aikaiseksikin.
Tänään oli isänpäivä. Kävin porukoilla ja sitten mentiin kahville mummille.
Eilen terapiassa mietittiin miten saisin myytyä koruja/kortteja. Terppa lupasi selvittää voiko siellä sairaalalla jossain myydä ja minä otan selvää onko myynti ja näyttely mahdollista tossa meidän pienessä kirjastossa. Lähetinkin sinne jo eilen sähköpostia. Äsken tein pitkästä aikaa avainnauhan, tässä pieni maistiainen siitä mitä on myynnissä:
(lisää löytyy facebookista hakusanalla Tassun tekeleet)
Kissat saivat uuden hiekkalaatikon ja minun onnekseni osaavat sitä myös käyttää. Mä en tajua miten mä pystyin olemaan viisi pitkää viikkoa erossa karvaisista ystävistäni. Ne on mulle koko maailma, kaikki kaikessa, olen valmis suunnilleen tappamaan niiden puolesta. Myös äidin kissa Nelli on mun vauva, olenhan sentään neidon kummitäti.
(Nelli)
Olen nyt saanut yllättävän hyvin nukuttua kotona. Siihen tosin vaikuttanee se, että mä sain 30kpl Tenoxia reseptille ja sen avulla mä osastollakin nukuin. Tosin otin ja otan edelleen kaveriksi Ketipinoria ja Serenasea. Lääkäri osastolla meinas, että mun pitäisi päästä irti Serenasesta, mutta mä ehdottomasti haluan pitää sen tarvittavissa, koska se sentään vähän helpottaa mun oloa.
Kyllä mä heräilen öisin ja vaeltelen täällä sisällä, toistaiseksi en ainakaan ole vaeltanut ulkona öisin, niin kuin ennen osastojaksoa. Ehkä siitä hoidosta oli jotain hyötyäkin. Viimeyönä mä kävelin päin parvekkeen ovea, mutta se nyt on pientä verrattuna siihen että kävelen Kehällä enkä tiedä miten olen sinne päätynyt. Toivottavasti tää Leponex oli nyt ratkaisu kaikkeen..
Mulla on kauhunpaikka edessä. Pitäisi soittaa uudelle psykiatrille ja pyytää sitä uusimaan ensinnäkin Ketipinorin resepti ja toisekseen labrapyynnöt on vain kahdelle viikolle ja nekin pyynnöt pitäisi uusia. Mä niin toivon että joku soittais mun puolesta, mua pelottaa niin että oksettaa! Mä en halua soittaa vieraalle ihmiselle ja puhua sille jotain mun asioistani. Ehkä käyn keskiviikkona (kun kerran ryhmä on samassa talossa) pyytämässä että se lääkäri soittaa mulle.
Mitäs sitten?!?
torstai 6. marraskuuta 2014
Vinku vinku
Eilinen ryhmä meni oikeastaan ihan hyvin. Tai no, paremmin kuin pitkään pitkään aikaan. Sain jopa osallistuttua jonkin verran, tosin sitä auttoi se, että toinen ohjaajista istui mun vieressä ja aina välillä "herätteli" mua. Ryhmä alkoi niin, että jokainen valitsi pöydältä kuvakortin ja sitten kuvaili sitä muille. Ja uskomatonta mutta totta, mä todellakin osallistuin siihen.
Mä valitsin sellaisen kortin, jossa oli synkkä tausta, ja kengät heitetty voimalinjalle.
Kuvailin sitä niin, että kengät on hylätty ja jätetty yksin, kuten minutkin.
Mä ahdistun solmuun rahatilanteen vuoksi. Jouduin itse maksamaan sairaalalaskuni (vielä tulee toinen) joten siinä meni mun parin viikon ruokarahat. Aina sama laulu :( Mä en jaksa enää. Kiroan itseni alimlaan helvettiin kun en kykene töihin. En saisi valittaa rahattomuudesta, töihin mun pitäisi mennä.
Tosin mä tiedän ettei siitä tulisi mitään. Kestäisin pari viikkoa ja sitten mä romahtaisin.
Mutta mä tunnen itseni todella huonoksi ja epäonnistuneeksi yksilöksi, mun en käy töissä. Ja mä tiedän että moni muukin ajattelee musta niin. Olen täysin läpimätä tapaus.
Mutta olisi edes kerran niin, että voisin mennä kauppaan ja ostaa mitä haluan. Sitä päivää saan varmaan odottaa.
En edes ole uskaltanut katsoa vaatehuoneessa olevaan koiranruokasäkkiin. Sen on pakko riittää tälle kuulle, pakko! >.<
Musta tuntuu että mun sisällä on joku toinen. Joku olento, joka laittaa ajatuksia mun päähän. Epätodellinen olo, ahdistaa. Pitäisi tehdä jotain, mutta en jaksa mitään. Haluaisin vaan hautatua peittojen alle ja nukkua .. ja nukkua .. ja nukkua.
Mä valitsin sellaisen kortin, jossa oli synkkä tausta, ja kengät heitetty voimalinjalle.
Kuvailin sitä niin, että kengät on hylätty ja jätetty yksin, kuten minutkin.
Mä ahdistun solmuun rahatilanteen vuoksi. Jouduin itse maksamaan sairaalalaskuni (vielä tulee toinen) joten siinä meni mun parin viikon ruokarahat. Aina sama laulu :( Mä en jaksa enää. Kiroan itseni alimlaan helvettiin kun en kykene töihin. En saisi valittaa rahattomuudesta, töihin mun pitäisi mennä.
Tosin mä tiedän ettei siitä tulisi mitään. Kestäisin pari viikkoa ja sitten mä romahtaisin.
Mutta mä tunnen itseni todella huonoksi ja epäonnistuneeksi yksilöksi, mun en käy töissä. Ja mä tiedän että moni muukin ajattelee musta niin. Olen täysin läpimätä tapaus.
Mutta olisi edes kerran niin, että voisin mennä kauppaan ja ostaa mitä haluan. Sitä päivää saan varmaan odottaa.
En edes ole uskaltanut katsoa vaatehuoneessa olevaan koiranruokasäkkiin. Sen on pakko riittää tälle kuulle, pakko! >.<
Musta tuntuu että mun sisällä on joku toinen. Joku olento, joka laittaa ajatuksia mun päähän. Epätodellinen olo, ahdistaa. Pitäisi tehdä jotain, mutta en jaksa mitään. Haluaisin vaan hautatua peittojen alle ja nukkua .. ja nukkua .. ja nukkua.
tiistai 4. marraskuuta 2014
Ravaamista, jonottamista ja odottamista
Mä oon ihan loppu. Miten sitä voi väsyä niin pienestä niin paljon?
Tänään oli aamulla labrat. Jonotin sinne ikuisuuden. Kun tuli vuoroni, teki mieli ponkasta ilmaan ja juosta sata lasissa karkuun.. menin kuitenkin kiltisti piikitettäväksi, eikä se sattunut kuin vähän.
Kävin kaupassa, koko kylä tuntui olevan siellä.
Tulin kotiin odottamaan postia, jotta saisin maksusittarin jotta saisin apteekista lääkkeet.
Posti tuli, maksusittari ei.
Soitin sossuun, jonotin ja odotin, vain kuullakseni että puhelinaika on jo mennyt. No, sain kuitenkin jonkun kanssa sovittua että haen itse sen maksusittarin koska muuten mulla ei olisi lääkkeitä illaksi. Menin sossuun vaksin luukulle, mutta yllättäen siinä oli asiakas jolla ei ollut mikään kiire ja sen jälkeen oli kaksi ihmistä ennen minua. Odotin ja odotin... ja lopulta sain maksusittarini. Sitten apteekkiin.. vain yksi asiakas ennen minua! Jee sitä riemua! :D Vaan kuinka ollakkaan, farmaseutti oli maailmankaikkeuden hitain. Ja se kirjotti noi ohjetarrat kertaalleen väärin. Olin valehtelematta yli puoli tuntia siinä kassalla kun farmaseutti viritteli mun lääkkeitä.
HUH!
Saatuani lääkkeet, menin porukoille siinä toivossa, että Mustista&Mirristä tulee tekstari että hiekkiksen voi hakea. No ei tullut. Ehkä huomenna sitten...
Nyt väsyttää ja ahdistaa, laitoin äsken lääkkeet dosettiin ja sain tehdä tööitä itseni kanssa etten kiskonut jokaista nappia nassuun kerralla. Tyydyin vain yhteen Serenaseen ja nyt odottelen että se alkaa vaikuttamaan.
Huomenna on ryhmä ja mun sisuskalut on solmussa sen takia. Mua ahdistaa jo pelkästään se, että tiedän että musta on valitettu ja tiedän että mua tarkkaillaan. Ja ahdistaa tietysti ihan pelkästään se tilanne, kuten aina.
Nyt, Emmerdale ->
Tänään oli aamulla labrat. Jonotin sinne ikuisuuden. Kun tuli vuoroni, teki mieli ponkasta ilmaan ja juosta sata lasissa karkuun.. menin kuitenkin kiltisti piikitettäväksi, eikä se sattunut kuin vähän.
Kävin kaupassa, koko kylä tuntui olevan siellä.
Tulin kotiin odottamaan postia, jotta saisin maksusittarin jotta saisin apteekista lääkkeet.
Posti tuli, maksusittari ei.
Soitin sossuun, jonotin ja odotin, vain kuullakseni että puhelinaika on jo mennyt. No, sain kuitenkin jonkun kanssa sovittua että haen itse sen maksusittarin koska muuten mulla ei olisi lääkkeitä illaksi. Menin sossuun vaksin luukulle, mutta yllättäen siinä oli asiakas jolla ei ollut mikään kiire ja sen jälkeen oli kaksi ihmistä ennen minua. Odotin ja odotin... ja lopulta sain maksusittarini. Sitten apteekkiin.. vain yksi asiakas ennen minua! Jee sitä riemua! :D Vaan kuinka ollakkaan, farmaseutti oli maailmankaikkeuden hitain. Ja se kirjotti noi ohjetarrat kertaalleen väärin. Olin valehtelematta yli puoli tuntia siinä kassalla kun farmaseutti viritteli mun lääkkeitä.
HUH!
Saatuani lääkkeet, menin porukoille siinä toivossa, että Mustista&Mirristä tulee tekstari että hiekkiksen voi hakea. No ei tullut. Ehkä huomenna sitten...
Nyt väsyttää ja ahdistaa, laitoin äsken lääkkeet dosettiin ja sain tehdä tööitä itseni kanssa etten kiskonut jokaista nappia nassuun kerralla. Tyydyin vain yhteen Serenaseen ja nyt odottelen että se alkaa vaikuttamaan.
Huomenna on ryhmä ja mun sisuskalut on solmussa sen takia. Mua ahdistaa jo pelkästään se, että tiedän että musta on valitettu ja tiedän että mua tarkkaillaan. Ja ahdistaa tietysti ihan pelkästään se tilanne, kuten aina.
Nyt, Emmerdale ->
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Kotona olemisen vaikeus ja ihanuus
Ihmeen helppoa on olla kotona. Ehkä useiden lomien ansiota. Välillä tulee vielä sellasia "ahaa"-elämyksiä, mm. kahvin keiton suhteen. Osastolla saa keittää omia kahveja klo 9.00-18.00, on ihan huippua kun saan keittää kahvia vaikka kymmeneltä illalla jos siltä tuntuu x)
Kivaa on myös se, että saan ihan itse päättää mitä mun telkkarista katsotaan. Ei tarvi tapella ohjelmista.
Kummallista että osastolla mä heräsin joka ikinen aamu ennen kuutta. Kävin savuilla ja menin takaisin nukkumaan, mutta nyt kotona mä herään vasta yhdeksän jälkeen.
Olin porukoilla sekä eilen että tänään, huomenna on äidin synttärit, saatan mennä siis huomennakin ainakin kahville.
Ahdistaa rahattomuus. Tiistaina onneksi tulee rahaa, mutta iso osa menee velkojen maksuun. Ostin kissoille uuden hiekkalaatikon, oli Mustissa&Mirrissä tarjouksessa sellanen luukullinen hiekkalaatikko. Jos vaikka hiekat pysyisi vähän paremmin siellä laatikon sisäpuolella. On tosin eri asia sitten osaako mun kollit sellasta käyttää. No, se selviää...
Äänet ovat tänään olleet äärimmäisen rasittavia, koko ajan pitää ohjeistaa mun tekemisiä. Äänet haukkuvat ja uhkailevat. Vettä en uskalla vieläkään juoda ja se on vähän huono juttu nyt kun ei ole rahaa ostaa edes mehua.
Väsyttää, tekisi mieli jo nukkumaan. Mutta kohta alkaa Bb talk show...
Kivaa on myös se, että saan ihan itse päättää mitä mun telkkarista katsotaan. Ei tarvi tapella ohjelmista.
Kummallista että osastolla mä heräsin joka ikinen aamu ennen kuutta. Kävin savuilla ja menin takaisin nukkumaan, mutta nyt kotona mä herään vasta yhdeksän jälkeen.
Olin porukoilla sekä eilen että tänään, huomenna on äidin synttärit, saatan mennä siis huomennakin ainakin kahville.
Ahdistaa rahattomuus. Tiistaina onneksi tulee rahaa, mutta iso osa menee velkojen maksuun. Ostin kissoille uuden hiekkalaatikon, oli Mustissa&Mirrissä tarjouksessa sellanen luukullinen hiekkalaatikko. Jos vaikka hiekat pysyisi vähän paremmin siellä laatikon sisäpuolella. On tosin eri asia sitten osaako mun kollit sellasta käyttää. No, se selviää...
Äänet ovat tänään olleet äärimmäisen rasittavia, koko ajan pitää ohjeistaa mun tekemisiä. Äänet haukkuvat ja uhkailevat. Vettä en uskalla vieläkään juoda ja se on vähän huono juttu nyt kun ei ole rahaa ostaa edes mehua.
Väsyttää, tekisi mieli jo nukkumaan. Mutta kohta alkaa Bb talk show...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)