perjantai 29. toukokuuta 2015

Se on ohi

DKT on loppunut. Loppui jo alkukuusta, viimeinen ryhmä oli 6.5. En vain ole saanut kirjoitettua, jotenkin asian paperille laittaminen on pelottavaa.

On ollut todella vaikea tajuta se, että ei ole enää puhelintukea joka päivä, ei ole terapiaa kerran viikossa puhumattakaan ryhmästä.

Mulla piti olla sellainen hoitaja kuin E, mutta se vaihtuikin toiseen, HM on jatkossa mun omahoitaja jonka luona käyn. Eilen viimeksi oli aika, olen nyt kaksi kertaa käynyt hänen luona. Ihan mukavalta ihmiseltä vaikuttaa, mutta ei todellakaan korvaa terapeuttia jota nyt tapaan syksyyn asti harvennetusti. Mä en pysty edes ajattelemaan sitä etten enää tapaisi terppaa, se on liian paha  asia.

Psykoosipolilla on paljon enemmän toimintaa kuin mielialapolilla. Oikeastaan mielialapolilla ei ollut yhtään mitään toimintaa. Psykoosipuolella on mm. luovan toiminnan ryhmä johon mä ehkä osallistun. Sen lisäksi on retkiä ja ulkona pelaamista. Sitten on mahdollista päästä toimintaterapiaan.

On jotenkin tyhjä ja turta olo. En saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Ahdistaa. Makaan vain sohvalla ja katselen Teho-osastoa DVD:ltä. Nekin on kohta katsottu, mitähän sitten?

Huomasin just että mulla on osa lääkkeistä loppu ja rahaa saan vasta ensi perjantaina. Saa nähdä millaiset viekkarit tulee :/ Reseptit on ainakin uusittu.

No, on sitä ennenkin oltu ilman lääkkeitä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, vielä kivempi jos käynnistäs jäljen jätät.