Tänään satoi Lunta

Viikonloppuna oli hautajaiset. Tai, muistotilaisuus. Menin sinne vaikka tunsin siellä kirkossa ollessani, että olen täysin väärässä paikassa. Pappi puhui puoliksi Suomea ja puoliksi Ruotsia. Aika mielenkiintoista.
Kirkosta mentiin Perhoon kahvittelemaan. Kaikki meni ahdistuksesta huolimatta ihan hyvin.

Hautajaisista menin kaverin tenavan 1v. synttäreille. Viihdyin paikalla ehkä tunnin ja sitten oli pakko kiittää ja kumartaa, poistua paikalta ennen kuin saan paniikkikohtauksen.

Nyt on olossa tapahtunut selkeä romahdus. Maanantaina oli psykiatri jossa terppa oli mukana. Itse tapaamisesta en juurikaan muista mitään (terppa sanoikin että dissoilin siellä aika pahasti), mutta onneksi terppa kirjotti mulle paperille tärkeimmät muistettavat. Polilla on eilen aamulla ollut tiimitapaaminen ja siellä ovat miettineet mun tulevaa hoitotahoa. Vielä eilen ei ollut koneelle asti kirjattu mitään.

Olo on suorastaan sietämätön. Aamu alkaa itkulla ja ahdistuksella, päivä päättyy itkuun ja ahdistukseen. Siihen väliin mahtuu ahdistusoksentamista, paniikkia ja harhoja.

Kaikki ahdistaa..

Rahatilanne on taas niin onneton etten tiedä miten selviän. Ensi kuulle on reilusti yli satasella laskuja, koiralta alkaa ruoka loppumaan, puhumattakaan omista sapuskoista. Ei pitäisi ajatella näitä juttuja, varsinkaan illalla, koska ne jää pörräämään päähän ja unen saanti vaikeutuu entisestään.

Olen tänään kiskonut rauhottavia kaksin käsin, mikään ei tunnu helpottavan oloa. Makasin suurimman osan päivästä peiton alla, yritin kyllä katsella yleareenasta juttuja, mutta kun keskittyminen on todella onnetonta, niin on turhauttavaa pitää jotain ohjelmaa päällä, kun ei siitä kuitenkaan mitään tajua.

Nytkin tuntuu siltä että kohta pitää oksentaa.

Todellista, harhaa vai yliluonnollista?

Kuka sen määrittelee, mikä on harhaa, mikä on totta, vai onko se kenties yliluonnollinen ilmiö? Luin äskettäin yhden kirjan jossa kertoja näki enkeleitä ja henkiä. Kirja oli toki aika uskonnollinen, mutta tulin ajatelleeksi omia harhojani. Kuka sanoo että ne on harhoja? Minulle ne ovat todellisuutta. Toisaalta, ne voisivat myös olla yliluonnolisia ilmiöitä. Niin kauan kun jaksan muistaa, olen nähnyt hahmoja. Mustia ihmisen muotoisia varjoja. Ne seisovat vierelläni, kulkevat mukanani. Useimmiten niistä hehkuu pahuus, joskus ne vaan on. Pääsääntöisesti pelkään niitä. Pelkään, vaikka kokemuksen jo pitäisi kertoa, että ne eivät voi vahingoittaa minua. Ne tosin voivat saada minut itseni vahingoittamaan itseäni, mutta suoraan ne eivät minulle mitään tee.

Vähän hankala selittää.

Mä näen enneunia ja tiedän asioita ennen kun ne tapahtuvat. Osaan lukea ihmisiä, tiedän heti uudesta ihmisestä että tulenko sen kanssa toimeen vai en. Yleensä tässä kohtaa monet pistävät tämän epävakauteni piikkiin, mutta mä uskon että mun tuntosarvet ovat todellisia ja todellakin pystyn minuuteissa tekemään oikean päätelmän täysin vieraasta ihmisestä.

Yliluonnollisia kokemuksia on vaarallista lähteä kertomaan hoitohenkilökunnalle, koska mun taustoilla ilmaan kajahtaa huuto PSYKOOSI jos mä kerron jostain.
Mutta sellaisia pieniä ja viattomia asioita uskaltaa ehkä ääneen kertoa, esimerkiksi sen että mä tiedän etukäteen jos mun puhelin soi. Olen ehkä juuri ajatellut jotain ihmistä ja hetken päästä puhelin laulaa ja tämä ajattelemani ihminen soittaa minulle.

Ehkä lääkkeet eivät siksi oikein toimi, että oikeasti mulla ei ole harhoja, vaan kaikki kokemukseni ovat yliluonnollisia, jolloin niihin ei tietenkään toimi mikään psykoosilääkitys. 

Eilen jatkui terapia terpan loman jälkeen. Oli kiva nähdä terppaa :) Maanantaina on aika psykiatrille, johon mennään terpan kanssa yhdessä. Olisi tarkoitus puhua diagnoosista ja jatkohoitopaikasta DKT:n jälkeen. DKT loppuu siis toukokuun alussa jonka jälkeen käyn harvennetusti terppani luona syksyyn asti. Sydän itkee verta jo valmiiksi, miten mä ikinä selviän ilman terapeuttiani? En MITENKÄÄN!

Jos mun diagnoosi vaihtuu, niin myös hoitopaikka vaihtuu. Tai siis kerros, muutan kerrosta ylemmäksi, jos saan skitsoaffektviiva diagnoosin ja kaksisuuntainen otetaan pois. Mielialapolilta kuntoutuspolille. Ja taas uudet ihmiset... ja pelko siitä etten tule niiden kanssa toimeen.



Eilen tartuin terään, mutta viilsin vain yhden pienen naarmun, joka on helppo naamioida kissan raapaisuksi. Viiltely on mulle huumetta, kun sen alottaa, on vaikea lopettaa.. eikä olisi todellakaan pitänyt tehdä sitä pienintäkään naarmua, koska nyt kynnys tarttua terään on jälleen madaltunut.

Vaan nyt, aika painua höyhensaarille..

Kevättä ilmassa

Mun inhokki vuodenaika on käsillä. Kevät. Iltaisin on jo valoisaa ja kohta ei tule pimeää ollenkaan ja mä en kestä sitä. Mä haluan syksyn, pimeän ja myrskyn. Eikö kesän yli voisi hypätä? Voisin syödä havunneulasia kuten muumit ja nukkua kesän yli (tosin muumit nukkuvat talven yli).

Mulla alkaa hermo mennä tän ihottuman vuoksi, koko ajan kutittaa ja kirvelee, eikä mikään tunnu auttavan. Tiedän että pitäisi mennä uudestaan lääkäriin, mutta en vaan saa aikaiseksi. Sitä paitsi lääkärissä käynti maksaa eikä mulla ole rahaa.

Viikon päästä on isomummin hautajaiset. Tai mikskä niitä sanotaan kun mummi tuhkataan. Pitää mennä suoraan muistotilaisuudesta kaverin lapsen synttäreille. Tuntuu oudolta. Siinä tulee elämän ääripäät esille, toinen on kuollut ja toinen vasta alottelee elämäänsä.

Terapia jatkuu sunnuntaina :) Tosin, se varmaan loppuu kokonaan ihan pian. En ole ihan varma aloitettiinko me huhtikuun lopussa vai toukokuun alussa. Joka tapauksessa, terapia  lähentelee loppuaan. Enkä mä tiedä mitä sitten tapahtuu. Kai mä palaan polille hoitajalle. Huoh :( En sitten niin mitenkään haluaisi luopua terapeutistani. Se tulee olemaan todella kova paikka.

Kutinaa

Väsyttää. Olen jo pitkään ollut väsynyt, niin etten oikein jaksa tehdä mitään. Jos olen kotona, sänky on paras paikka.

Huomenna pitäisi käydä labrassa, mutta taidan siirtää sen tiistaille, koska siellä on huomenna koko kylä yhtäaikaa. Ei kai se niin päivän päälle ole..

Ihottuma mun kaulassa, niskassa ja selässä vaan on ja pysyy. Kutittaa ja kirvelee. Ja ÄRSYTTÄÄ. Mutta ei ole rahaa ostaa lisää sitä rasvaa, joten ollaan ja kärsitään.


Tänään käytiin mummin, papan ja porukoiden kanssa syömässä Goodwin nimisessä pihviravintolassa. Oli aika nannaa. Mä en yleensä ota alkupalaa, saati sitten jälkiruokaa, mut nyt otin koko setin. Oli muuten TOOSI herkkua :P