Kamala päivä. Siis ihan hirveä.
Tänään oli terapia ja sekin meni riitelyksi terpan kanssa. Olen siitä todella pahoillani ja jäi ahdistunut olo kun kysyin terpalta ennen kuin se lähti kotiin, että onko se vihainen minulle. Sanoi että ei ole mutta se ei nyt juttele mun kanssa koska työaika on ohi.
Jaa. No miten mä voin jatkossa soittaa sille, jos satunkin soittamaan työajan ulkopuolella, niin sanooko se että se ei nyt puhu mun kanssa, koska ei ole töissä?
Niin, ja menetin myös kanttiinilupani.
Sitten seurasi jotain, josta seurasi maailmanloppu.
Mulle tuli huonekaveri. Sekosin ihan täysin, riehuin tuolla käytävällä, hakkasin ja potkin seiniä, löin päätäni seinään ja vaikka mitä. Yritin karkuun ovesta, en enää kuullut kun mulle puhuttiin, hoitajat seilas mun perässä ja yrittivivät antaa lääkkeitä.
Sitten mun toinen omahoitaja sai mut sen verran rauhottumaan että kuulin taas puhetta, mut siirrettiin yhden hengen huoneeseen.
Mä en kyllä ymmärrä miten mä menetin itseni hallinnan noin täydellisesti. Kirjaimellisesti hajosin palasiksi.
Aamulla mä tapasin lääkäriä, en kylläkään muista siitä mitään.
Tänään on usein tullut sellaisia "kohtauksia", etten tiedä missä olen.
Sanoin äsken hoitajalle, että musta tuntuu että olen paljon huonomassa kunnossa kuin keväällä. Se oli vähän samaa mieltä.
Mun mielestä vaan on epäreilua, että mä olen ns. vapaaehtoisessa hoidossa ja silti mä en pääse ulos. Mitä vapaaehtoista tässä muka on?
Leponexin aloitukseen kuuluu seurata lämpöä ja verenpaineita, äsken katsottiin ja oli vähän lämpä ja alapaine koholla. Toivottavasti mulle ei kuumetta tule, se tietää väistämättä ylimääräisiä labroja. Särkee kyllä jalkoja siihen malliin että tuntus että lämpö olisi nousussa.
Terppa tulee kuulemma huomenna aamuvuoroon, mä niin toivon ettei se ole kovin vihanen tästä mun itkupotkareista. Oikeesti, mua pelottaa että jos se onkin vihainen.
Ahdistaa niin että oksettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit, vielä kivempi jos käynnistäs jäljen jätät.