Sain vapaat ulkoiluluvat! Eli saan olla ulkona tunnin verran. Ei juurikaan jaksanut ilahduttaa, kuumeinen ja kipeä olo vie kaikki mehut. Kävin kuitenkin cittarissa, bussilla menin. Ostin sen mitä aioinkin ostaa, tutun ja kierolla tavalla turvallisen "jutun".
Sain kuljettua hänet kengässä osastolle. Pelkäsin että hän putoaa kävellessä, mutta onneksi ei. Nyt pitää vain olla todella varovainen, enkä mä aio huvikseni ystävääni hyväksikäyttää, mutta mulla on turvallinen olo kun tiedän että se on tuolla kaapissa, vaatteiden alla piilossa.
Ja nyt tietysti joku menee ja soittaa tänne osastolle ja siinä menee sitten luvat. No, ehkä kukaan nyt ei soita, jos tätä edes kukaan lukee.
Aamulla oli lämpöä ja verenpaineet koholla (alapaine oli jotain 99), lepopulssi 108. Huomenna on ylimääräiset verikokeet, jotta selviäs mistä tää mun lämpöily johtuu. Mä vaan itken jo ajatuksesta että mua taas pistetään. :(
Mulla on sellanen olo että ois kiva jos joku halais. Äiti kävi eilen ja sain halaukseni, mutta haluan halauksen N-Y-T. Tai jos ei halausta, niin edes jonkinlaista huomiota.
Olen huomannut, että hoitajat jotka eivät ole mun omahoitajia, sanovat lähes aina, että en mä sua nyt niin tenttaa kun en sun omahoitajasi ole, juttelet sitten omahoitajasi kanssa. Just joo. Se on niille vaan veruke istua kahvihuoneessa tai surffata facebookissa. Sitten jos menee sanomaan jotain niin teeskennellään kiireistä. Mä oon monta päivää ollut nyt ihan yksin, siis niin ettei kukaan ole tullut juttelemaan mun kanssa. Itse olen välillä yrittänyt puhua hoitajille (jos ne vahingossa istuu osaston puolella) mutta selvästi mua vältellään.
Musta edeen tuntuu siltä että ihmiset kuuntelee mun ajatuksia ja että vesi on myrkytettyä. Yöllä heräsin tuolta käytävältä. En tiedä huomasiko sitä kumpikaan yököistä, ehkä nekin nukkuivat. Tulin vaan kiireesti omaan huoneeseeni ja itkin itseni koiranuneen.
Jaahas.. se olis taas ketipinorin ja serenasen aika...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit, vielä kivempi jos käynnistäs jäljen jätät.