Vaikea päivä. Tänään oli terapia ja se meni vaihteeksi todella huonosti. Tuntuu että terppa on kyllästynyt muhun. Se huusi mulle kun "katosin", sanoi että ei halua puhua seinille. Yritin tosissani kuunnella ja pysyä tässä maailmassa, mutta mä vaan katoilin välillä. En mä sitä tahallani tee, mutta tuntuu kuin terppa syyttäisi mua siitä.
Loukkaannuin verisesti siitä huutamisesta ja ilmoitin että mä lähen kotiin. Tapasin päivystävän joka sanoi että mä olen niin kipeä että pakkohoidon kriteerit täyttyy kyllä ja jos aion lähteä, mut laitetaan tarkkailuun. AINA SAMA LAULU!! AARGH!! No suostuin sitten jäämään vapaaehtoisesti, mutta tuskaa tämä on.
Huomenna tapaan lääkärin aamulla. Tarkoitus olisi puhua viikonlopun päivälomasta. Saa nähdä menetinkö mä nyt sitten samalla senkin mahdollisuuden, se päivystävä lääkäri otti multa nimittäin ulkoiluluvat pois. Mä en kyllä kestä jos en pääse pois täältä, edes vähäksi aikaa.
Mietityttää toi terapia. Dkt siis. Mä en tiedä missä menee raja, mutta onko se niin että terapeutti saa huutaa potilaalleen? Mitä se kuvittelee saavuttavansa sillä? Muhun vaan sattuu ja pelottaa.
Väsyttää. Eilen nukuin koko illan. Ja nukahdin jopa ilman nukahtamislääkkeitä, tosin mä kävin kyllä hakemassa ne myöhemmin. Se ryhmässä käynti väsytti mut ihan totaalisesti. Näin illalla unta, että mulla oli pitkäkarvaisen chihun pentu ♥ Sillä oli vaaleanpunainen timanttipanta. :D Unia, unia vaan...
Haluan ulos! Tukehdun tänne :(
Kuten sanoin sinulle jo puhelimessa niin olen ehdottomasti sitä mieltä että terapeutilla ei ole oikeutta huutaa potilaalleen. Se on törkeää ja alentavaa eikä ole lainkaan ammattimaista. Sun pitää koittaa puhua tosta jollekin.
VastaaPoista