Jatkuu jatkuu, vai jatkuuko sittenkään?

Tänään oli terapia ja se pelottava Arviointi. Terppa oli tullut siihen tulokseen että on halukas jatkamaan mun kanssa. Joka on tietysti hyvä asia ja olen siitä yhtä aikaa sekä yllättynyt, että pelästynyt. Tavallaan, jos terppa olisi sanonut, että se ei halua jatkaa, niin mä olisin päässyt helpommalla. Uskon että tämä toinen vuosi dkt:ta on edellistä paljon rankempi. Siksi että nyt multa vaaditaan entitäkin enemmän enkä mä pysty siihen mitä multa odotetaan.

Esimerkiksi tänään, olisi pitänyt tehdä terpan kanssa tietoisuusharjoitus, läsnäoloprosentit. Siinä kerrotaan prosentteina kuinka paljon on tilanteessa läsnä ja kuinka paljon lähimenneisyydessä tai lähitulevaisuudessa.. tai jossain.

Enhän mä siihen pystynyt. Menin ihan lukkoon ja meinasin oksentaa siihen paikkaan. Toi on mulle tuttu harjoitus, sitä tehdään aika usein ryhmässä (johon mä en tietenkään ääneen osallistu, hiljaa itsekseni yleensä kyllä teen sen).
Terppa sanoi etten mä edes yritä, mikä ei pidä paikkansa. Mutta jostain syystä kaikki noi tehtävät saa mut ihan paniikkiin, vaikka tiedän että varsinkaan tässä tehtävässä ei voi tehdä väärin. Ei vaan voi. Mut silti mua ahdistaa ja pelottaa ja jännittää.

Näitä tälläisiä tullaan varmasti vaatimaan enemmän enkä mä tiedä kuinka selviän :(

Sitten viikkokorttiin pitää jatkossa kirjoittaa joka päivä vähintään yhdestä taidosta jota olen harjoitellut. Sen ei tarvitse olla joka päivä eri taito, mutta jotain on kokeiltava päivittäin. Ei se ole ongelma että mä päivittäin niitä harjottelen, mutta siitä kirjoittaminen ja puhuminen on! Ja jälleen kerran, en tiedä miksi. Se vaan on.

Huoh.

Eilen oli ryhmä. En muista siitä mitään, mutta olen mä ollut siellä.

Ensi viikolla ei ole terapiaa, ja ihme kyllä mua ei ahdista se yhtään. Päinvastoin, jostain syystä mulla on suorastaan helpottunut olo! :o


On vähän sellainen hypotusolo. Ei pahasti, mutta vähän. Muurahaiset kuhisee päässä. Miljoona asiaa pyörii yhtä aikaa mielessä.
Rahattomuus ahdistaa, pelottaa että loppuu taas nappulat herra koiralta. Ne ei kyllä mitenkään riitä syyskuuhun asti.

Sossukaan ei tee töitään, tästä on yli kuukausi kun vein mun sähkölaskun sinne, eikä siitä ole vieläkään tullut päätöstä. Eilen vein uuden toimeentulotukihakemuksen liitteineen, saapi nähdä kauanko kestää jotta siitä tulee päätös. Siinä on mukana myös mun hammaslääkärilasku joka ei ole ihan pieni.

Aargh... pitäisi äkkiä keksiä jotain, ennen kuin tämä ahdistus vie mut mukanaan.. kylppärissä oleva ensiaputerä huutaa ja kiljuu, mutta toistaiseksi järki kieltää tarrautumasta siihen. Yritän sanoa itselleni, että terapian jälkeiset tunnit ja yleensä kyllä koko ilta, on aina rankkaa. On aina sellanen pöllähtänyt ja väsynyt olo, siihen ei tarvita viiltoja jotta siitä selviytyy.. ei tarvita, eihän?