Ryhmä meni päin p:tä.
Jo odotushuoneessa tajusin että tänään tästä ei tule mitään. Kuulin nimittäin juttuja mun terpasta (ja sen toisesta potilaasta) ja mun otsaan kasvo sarvi ja jaloissa olevat vaaleat sukat muuttuivat mustiksi. Voi hitto että pitää olla typerä! Mustasukkaisuus on jotain niin typerää, mutta silti mä en mahda sille mitään. Järki yrittää huudella väliin, kun tunne karjuu ettei se välitä, toi toinen on tärkeempi jne... Mut järki hiljenee ja haihtuu savuna ilmaan, kun tunteet kuohuu liikaa.
Oli mulla jo valmiiks paha olla, mutta tuo ei auttanut asiaa. Istuin ekan tunnin siellä, olin hiljaa, en vaan saanut sanaakaan suustani, olin täysin lukossa. Tauolla päätin sitten että nyt riittää, en vaan pystynyt enää. Lähdin siis kesken kotiin.
Ryhmän toinen vetäjistä sanoi olevansa huolissaan, mä kun sain taas viikon lääkkeet matkaani. Saatoin mainita jotain yliannostushalusta.. eilen otin reippaan yliannostuksen ketipinoria.
Terppa laitto eilen tekstarilla lääkärin ajan, se on ensi viikon torstaina, aamulla. Samana päivänä on iltapäivällä terapia.
Ahdistaa.
Itsetuhoiset ajatukset kierää kehää mun pään sisällä. Tämä on ikuinen oravanpyörä, ei tästä irti pääse, ei millään. Tosin, pakko myöntää, en kovin aktiivisesti edes yritä. Taitoja käytän kyllä, mutta hyvin herkästi tartun terään tai lääkkeisiin. Ehkä jopa herkemmin kuin ennen osastohoitoa.
Ja nyt on meneillään kylmä 24h enkä voi soittaa terpalle tänään ollenkaan.
Blaah.. taidan ottaa koiran ja painella porukoille syömään niiden jääkaapin tyhjäksi, toivon myös saavani kahvia siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit, vielä kivempi jos käynnistäs jäljen jätät.