Itkuvinku

Ah-Dis-Taa!

Tuntuu että tukehdun, itsetuhoiset ajatukset ovat rantautuneet lähtemättömästi mun päähän. Haluan ottaa yliannostuksen, haluan viiltää, haluan vahingoittaa itseäni, keinolla millä hyvänsä.

Ja sitten pieni ääni pääni sisällä yrittää matkia terapeuttini ääntä ja sanoo että dkt:ssa pyritään vähentämään itsetuhoisuutta, ei lisäämään..

KRAAH!!

Saa nähdä saanko mä sitä aikaa lääkärille, terapeuttini yritti eilen saada lääkäriäni kiinni, mutta ei ollut töissä, joten jätti soittopyynnön. Terpankaan mielestä mun lääkitys ei ole kohdillaan.

Itseasiassa se on niin epätasapainossa että mä melkein toivoisin osastohoitoa. Uskomatonta! Mä vannoin etten enää koskaan mene sinne vapaaehtoisesti ja olen toki edelleen samaa mieltä, mutta olo alkaa olemaan jo niin huono että on aika sama missä mä olen, osastolla olis ihmisiä...

Eikä mun oloa helpota yhtään sekään, että olen taas täysin rahaton. Kaikki on lopussa, ei ole ruokaa, ei kahvia, ei mitään. Onneksi eläimillä on ruokaa, ei tarvitse sitä mieltä.

Jooh..
Sunnuntaina oli siis terapia. Meni kai ihan hyvin. Paitsi että mä en saanut lääkkeitä itselleni, kuten oli sovittu ennen terpan lomaa. (mä en kylläkään muistanut tätä sopimusta, mutta nyt kun terppa sanoi siitä, niin ärsyttää kun kävikin toisin..)
Sanoin ihan suoraan että siihen ei voi luottaa ettenkö mä vetäis kaikkia kerralla, oli nimittäin aika monta yliannostusta terpan loman aikana. Joten samoilla linjoilla mennään, lääkkeet on ja pysyy terpalla ja saan ne viikon ajaksi dosettiin.
Seuraava terapia on vasta viikon päästä torstaina.. tuntuu liian pitkältä väliltä taas, mutta onneksi voin taas soittaa ja Oikea ihminen vastaa puhelimeen. Olenkin puhelintukea käyttänyt ihan kiitettävästi.

Huomenna on ryhmä eikä mua jaksa innostaa Yhtään. Melkein vuosi dkt:ta takana ja mä oon edelleen yhtä allerginen sille ryhmälle. Mä en varmasti totu siihen koskaan.