Sisko tahtoo humalaan!!

Selittämätön halu humaltua!


Erehdyin eilen terapiassa mainitsemaan halustani vetää lärvit. Oikeastaan virhe oli siinä, kun kerroin kenen kanssa haluaisin sen tehdä. Mun ei kuulema pitäisi houkutella tätä toista osapuolta käyttämään alkoholia. Enhän mä houkutellutkaan, (perjantaina siis) vaan koko juttu jäi ajatustasolle. Ei mulla ole edes rahaa juoda. Ja ihan hyvä niin.

Vähän tuntuu olevan vauhdikas olo. Ehkä kenties viheitä sekamuotoisesta jaksosta? Kumpa se olisi vauhtipainotteinen, niin saisin jotain aikaiseksikin.

Tänään oli isänpäivä. Kävin porukoilla ja sitten mentiin kahville mummille.

Eilen terapiassa mietittiin miten saisin myytyä koruja/kortteja. Terppa lupasi selvittää voiko siellä sairaalalla jossain myydä ja minä otan selvää onko myynti ja näyttely mahdollista tossa meidän pienessä kirjastossa. Lähetinkin sinne jo eilen sähköpostia. Äsken tein pitkästä aikaa avainnauhan, tässä pieni maistiainen siitä  mitä on myynnissä:

 

(lisää löytyy facebookista hakusanalla Tassun tekeleet)

 Kissat saivat uuden hiekkalaatikon ja minun onnekseni osaavat sitä myös käyttää. Mä en tajua miten mä pystyin olemaan viisi pitkää viikkoa erossa karvaisista ystävistäni. Ne on mulle koko maailma, kaikki kaikessa, olen valmis suunnilleen tappamaan niiden puolesta. Myös äidin kissa Nelli on mun vauva, olenhan sentään neidon kummitäti. 

(Nelli)

Olen nyt saanut yllättävän hyvin nukuttua kotona. Siihen tosin vaikuttanee se, että mä sain 30kpl Tenoxia reseptille ja sen avulla mä osastollakin nukuin. Tosin otin ja otan edelleen kaveriksi Ketipinoria ja Serenasea. Lääkäri osastolla meinas, että mun pitäisi päästä irti Serenasesta, mutta mä ehdottomasti haluan pitää sen tarvittavissa, koska se sentään vähän helpottaa mun oloa. 

Kyllä mä heräilen öisin ja vaeltelen täällä sisällä, toistaiseksi en ainakaan ole vaeltanut ulkona öisin, niin kuin ennen osastojaksoa. Ehkä siitä hoidosta oli jotain hyötyäkin. Viimeyönä mä kävelin päin parvekkeen ovea, mutta se nyt on pientä verrattuna siihen että kävelen Kehällä enkä tiedä miten olen sinne päätynyt. Toivottavasti tää Leponex oli nyt ratkaisu kaikkeen.. 

Mulla on kauhunpaikka edessä. Pitäisi soittaa uudelle psykiatrille ja pyytää sitä uusimaan ensinnäkin Ketipinorin resepti ja toisekseen labrapyynnöt on vain kahdelle viikolle ja nekin pyynnöt pitäisi uusia. Mä niin toivon että joku soittais mun puolesta, mua pelottaa niin että oksettaa! Mä en halua soittaa vieraalle ihmiselle ja puhua sille jotain mun asioistani. Ehkä käyn keskiviikkona (kun kerran ryhmä on samassa talossa) pyytämässä että se lääkäri soittaa mulle. 

Mitäs sitten?!?