Itsemurhan tehneiden muistopäivä

Tänään muistellaan heitä, jotka ovat oman käden kautta poistuneet tästä maailmasta. Toivon että jokainen itsemurhaan päätynyt on päässyt paikkaan parempaan, jossa ei ole kipua eikä ahdistusta. En usko mihinkään "taivas-helvetti" juttuun, mutta haluan uskoa siihen, että on olemassa parempi todellisuus kuin tämä  missä me nyt olemme. Siksihän minäkin kuolla haluan, koska en usko että voin koskaan olla tässä elämässä onnellinen tai edes tyytyväinen. En jaksa uskoa, että mun elämästä voisi tulla elämisen arvoista. En toivo kenellekkään sellaista elämää, että haluaa sen omin käsin keskeyttää. Silti meitä on niin paljon. Aivan liikaa, ihmisraunioita. Otuksia, jotka ovat menettäneet otteensa jo aikoja sitten. Mä tiedän, että mä tulen kuolemaan oman käden kautta, enemmin tai myöhemmin. Vielä en ole siinä onnistunut, mutta jokin päivä se tulee tapahtumaan.
Mä tiedän sen.

Mutta nyt toistaiseksi olen hengissä ja yritän räpiköidä läpi tulen ja jään. Käyn terapiassa vaikka tuntuu siltä etten jaksaisi tai haluaisi. Nielen sen, että mut aina hylätään, puren hammasta ja oksennan ahdistustani, mutta olen .En voi sanoa että elän, koska mä en tätä sanoisi elämäksi. Mulla ei ole mitään. Jos mulla ei olisi äitiä, en näkisi koskaan ihmisiä. Jos mulla ei olisi terapeuttia, en saisi hoitoa. En näkisi ketään, eikä kukaan tietäisi mun olemassa olostani. Haihtuisin savuna ilmaan. Kukaan ei huomaisi.

Ahdistaa niin että oksettaa. Rintakehää puristaa ja silmissä pimenee.

Tunnen olevani niin yksin.

Eilinen terapia meni täysin v*tuiks. En edes tiedä miksi, mutta mua ärsytti kaikki mitä terppa mulle sanoi. Ihan kaikki. Ja tietysti mua jälkeenpäin otti päähän että olin niin ilkeä. En edes ihan tarkkaan muista kaikkea, mutta sen muistan että olisin voinut käyttäytyä toisin. Terppahan yrittää vaan auttaa mua ja mä teen siitä vaikeaa olemalla omaitseni. Ja terapiaakin on jäljellä niin lyhyen aikaa enää. Puoli vuotta. Sitten se on ohi. Sitten ei ole enää mitään. Ajatuskin polille palaamisesta kuvottaa.
Mutta vielä ei olla siellä.

En ole vieläkään saanut soitettua psykiatrille jotta uusisi reseptit. Labraankin pitäisi pyytää uusi lähete. Mitään en saa aikaiseksi.

Laitoin Tori.fi:n kolme avainnauhaa myyntiin. Mä en kestä tätä rahattomuutta! Kumpa voisin mennä töihin. Ahdistaa niin että järki on lähteä. En tiedä enää mitä teen.

*syvä, ahdistunut huokaus*

Torstaina oli hammaslääkäri. Hammaskiven poistoa. Se oli KAMALAA. Ja kesti ikuisuuden. Ja varmaan tulee satasen lasku sieltäkin. Mutta enää ei tarvitse hammaslääkärissä juosta. Vuosi siihen menikin että saatiin mun hampaat kuntoon.

Nyt jos menis kokeilemaan telkkarin tuijotusta.. Ihan tyhmää kun Bb:kin loppui. Voitto tosin meni onneksi sinne minne pitikin.

Nyt huspois.