maanantai 14. heinäkuuta 2014

Yksin keskellä kaiken

Oon nyt syönyt reilun viikon Sertindolia. En ole huomannut mitään vaikutusta yhtään missään. Päinvastoin, olen taas alkanut öisin vaeltamaan, muisti pätkii päivisinkin, harhoja riittää ja koko ajan ahdistaa niin että välillä oksentelen sen takia.

Eikö mulle ole olemassa lääkettä joka mua auttais? Ja miksi mulle ei suostuta kirjottamaan mitään muuta kuin ketipinoria? Tähän ahdistukseen siis. Se ei auta mitään. Eikä se auta mua nukkumaan. Olen kolme viikkoa käytännössä valvonut putkeen, joinakin aamuöinä olen nukkunut tunnin tai pari. Olen elävä kuollut.

Vähäisestä nukkumisesta huolimatta, on päiviä jolloin vauhtia riittäisi pienelle kylälle ja sotken kaikki asiani muutamassa hetkessä täydellisesti.

Kaikki asiat ärsyttää suunnattomasti TAI sitten mikään ei tunnu miltään.
Olin aivan raivona sossulle, joka on sitä mieltä että mä en tarvitse edes bussilippurahaa tälle kuulle, mutta nyt musta tuntuu siltä että ihan sama. Ollaan syömättä, ollaan koko lauma syömättä ja eletään vedellä tai sitten kuollaan nälkään. Paitsi että nyt kirjoittaessa mua alkaa taas ärsyttämään.

Ärh.

Edessä on yksinäiset viikot, kun äitikin jäi tänään kesälomalle, huomenna suunnistavat isän kanssa mökille ja ensi viikolla äiti menee kaverilleen tampereelle. Huomenna on vika terapia ennen terpan lomaa.

Mielialat vaihtelee, mutta ahdistus on ja pysyy. Kohta olisi aika käydä nukkumaankin, mutta mua ei väsytä yhtään. Viime viikolla yöt meni katsellessa OITNB:ia (Orange is the new black), mutta nyt on molemmat kaudet katsottu joten en voi edes siihen turvautua.

Olen siis yksin keskellä kaiken, harhojen, ahdistuksen ja tuskan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, vielä kivempi jos käynnistäs jäljen jätät.